Suomalaisvahvisteinen Team Liquid putosi DreamLeague Major-turnauksesta – Huonoin sijoitus koko kaudella

DreamLeague Major -turnaus ei sujunut suomalaisvahvisteiselta Team Liquidilta lainkaan toivotulla tavalla.
Team Liquid on ollut jo pitkään yksi Dota 2 -pelin kärkijoukkueista. Vuonna 2017 tiimi onnistuikin nappaamaan itselleen The International 7 -turnauksen mestaruuden ja miljoonien dollarien palkintopotin. Kuitenkaan käynnissä oleva kausi ei ole mennyt joukkueelta toivotulla tavalla.
Liquidin riveissä pelaa myös suomalainen Lasse ”MATUMBAMAN” Urpalainen.
Käynnissä oleva DreamLeague Major -turnaus päättyi Team Liquidin kannalta karvaasti. Joukkue sijoittui omassa lohkossaan kolmanneksi, eikä täten onnistunut pääsemään ylempään ottelukaavioon.
Paras yhdestä mentaliteetilla pelatut alemman ottelukaavion pelit torppasivat Team Liquidin osalta heti alkuunsa, kun vastaan asettui Etelä-Amerikasta ponnistava Chaos Esports Club.
Chaos piti ohjat käsissään alusta asti ja kohtaaminen päättyi lopulta alle 22 minuuttiin. Tässä vaiheessa Chaos oli ennättänyt kirimään 20 000 kullan johdon ja tappoja oli kertynyt joukkueelle 29 kappaletta, kun Liquid oli onnistunut saamaan ainoastaan seitsemän vihulaista hengiltä.
Häviämisen seurauksena Team Liquid putosi turnauksesta ja sijoittui jaetulle sijalle 13. Tämä on joukkueen huonoin tulos koko kauden aikana.
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 000:een eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
- Legendaarinen Apex Legends -joukkue pisti pillit pussiin
- LoL-mestari kieltäytyi jättimäisestä palkankorotuksesta
- Elisa Masters Espoo pyörähtää käyntiin
- Aleksi ”Aleksib” Virolaisen NAVI:lle kirvelevä tappio huipputurnauksessa
- USA valloitti eFIBA:n maailmanmestaruuden
- ENCE:n miehistössä muutoksia – kapteeni ja valmentaja vaihtuivat
- Overwatch League lakkautettiin
- Joona ”Serral” Sotalalle taas komea titteli
- LoL-legenda päättää uransa
- Suomalaispeli ehdolla vuoden parhaaksi