Soulja Boyn myymät konsolit täynnä muiden pelejä – Aikoo nyt mukaan e-urheilubisnekseen

Räppäri Soulja Boy eli DeAndre Cortez Way, on ollut otsikoissa viimeisten viikkojen ajan. Syynä tähän ovat olleet hänen nimellään myytävät pelikonsolit ja muut elektroniikkatuotteet, joista osa pitää sisällään selkeästi tekijänoikeuksia rikkovaa sisältöä.
Vaikuttaa siltä, että laitteet ovat todellisuudessa kiinassa valmistettuja kopioita markkinoilla olevista laitteista ja pitävät sisällään mm. Nintendon retropelejä. Samat konsolit on mahdollista ostaa kiinalaisista verkkokaupoista huomattavvasti huokempaan hintaan. Esimerkiksi Soulja Boy myy Souljagame Fuze -konsolia hintaan 399,99 dollaria.
Alla olevalta Spawn Waven -videolta voi nähdä, että ainakin yhden Soulja Boyn verkkokaupassa myytävän konsolin rauta ja softa ovat vähintäänkin kyseenalaiset:
GameRant uutisoi, että Soulja Boy olisi itse julkaisut twiitin, jossa hän kertoi myyneensä kosoleita yhteensä yli 5 miljoonaa kappaletta. Räppäri on kuitenkin jo poistanut twiitin.
Soulja Boyn into ei lopu konsoleihin. Räppäri aikoo hypätä vuonna 2019 e-urheilun maailmaan ja hän on twiitannut mystisesti etsivänsä lahjakkaita pelaajia mukaan:
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Suomella edessä historiallinen e-jalkapallomaaottelu
- Eetu ”sAw” Saha vaihtaa joukkuetta
- Parhaat pelituolit eri budjeteille – löydä omasi pelaajaystävälliseen hintaan
- Joona ”Serral” Sotalan huipputurnaus päättyi pettymykseen
- MOUZ ei onnistunut pysäyttämään Team Vitalityn voittokulkua
- Jimi ”Jimpphat” Salon MOUZ finaaliin
- Jimi ”Jimpphat” Salon MOUZ lohkovoittoon
- MOUZ jatkoon Dallasissa
- Jimi ”Jimpphat” Salon MOUZ avasi huipputurnauksen vahvasti
- Nikita ”Derke” Sirmitev juhli kovaa voittoa
- Suomella edessä historiallinen e-jalkapallomaaottelu
- Parhaat pelituolit eri budjeteille – löydä omasi pelaajaystävälliseen hintaan
- MOUZ ei onnistunut pysäyttämään Team Vitalityn voittokulkua
- Jimi ”Jimpphat” Salon MOUZ finaaliin
- Eetu ”sAw” Saha vaihtaa joukkuetta
- Joona ”Serral” Sotalan huipputurnaus päättyi pettymykseen
- Jimi ”Jimpphat” Salon MOUZ lohkovoittoon
- Jesse ”Kossu72” Kosamon urakka eChampions Leaguessa päättyi