Maireita pommeja: SJ nappasi Jere ”sergej” Salon pikkuveljen rosteriin ja mukaan tuli Jimin lisäksi Henu.

14-vuotias Jimi ”Jimpphat” Salo omaa valoisan tulevaisuuden kilpapelaamisen parissa, sillä hänet kiinnitettiin maanantaina yhteen Suomen suurimmista esports-organisaatioista. Nyyrikistä mukaan lähti myös Henri ”HENU” Ylilehto. Tilaa kaksikolle tekivät Verneri ”BONA” Junkala ja Leevi ”AKE” Kovalainen, jotka suuntasivat penkille.

– Joukkueeseen tehtävät muutokset ovat toisinaan äärettömän haastavia. Koko vuoden loistavassa yhteishengessä, suurella ilolla, intohimolla ja asenteella varustettujen pelaajien siirtäminen pois aktiivisesta kokoonpanosta on vaikeimpia asioita, joita alan parissa työskennellessä joutuu kohtaamaan. Syyt ja perustelut muutoksille eivät ole aina yksinkertaisia, kun puhutaan viiden hengen kokoonpanon täydellisyyttä hakevan roolituksen viritystyöstä. Kokoonpanoon tehtävillä muutoksilla tavoitellaan parempaa kilpailullista menestystä, SJ:n urheilutoimenjohtaja Otto Takala kertoo tiedotteessa.

Jimi on saanut paljon huomiota erityisten taitojensa takia, mutta myös sen takia, että hän on Jere ”sergej” Salon pikkuveli.

Jimi Salo

@jimpphatCSGO
Naimalupa 🥶☻ @sergej_cs

Jos twiitti ei näy, niin voit katsoa sen tästä.

HENU ja Jimpphat ovat pelanneet yhdessä jo ennen Nyyrikkiä, kun organisaatio kiinnitti entisen IQUE:n kokoonpanon.

Uuden kokoonpanon debyytti nähtiin heti ilmoituksen jälkeen, kun SJ pelasi puolalaista AGOa vastaan. Suomalaiset kokivat nopeahkon 2-0 tappion, kun Inferno päättyi 16-6 ja Vertigo 16-9. Salo otti avausottelussaan 27 tappoa ja HENU 17.

SJ JOUKKUE UUDISTUU🎇

Jimi ”Jimpphat” Salo ja Henri ”HENU” Ylilehto siirtyvät SJ:n CS:GO kokoonpanoon. Vuoden alusta mukana olleet Leevi ”AKE” Kovalainen ja Verneri ”BONA” Junkala siirtyvät penkille.

Lue lisää:
sjesports.gg/csgo-joukkue-u…

#PlayBrave #esportsfi #csgofi

Jos twiitti ei näy, niin voit katsoa sen tästä.

SJ:n kokoonpano:

  • Jimi ”Jimpphat” Salo
  • Henri ”HENU” Ylilehto
  • Tony ”arvid” Niemelä
  • Tuomas ”SADDYX” Louhimaa
  • Joel ”jelo” Lentonen

Kuva: SJ

Lue myös: Team Liquid antoi tukkapöllyä turkkilaisille – Jamppi lähetti joukkueen kotiin

Ota eurheilu.org haltuun myös Twitterissä!