”Se ei ole laatikko” – Google saattaa mullistaa peliteollisuuden uudella palvelullaan!
Google kohahdutti Game Developers Conference -tapahtumassa paljastamalla Stadia-pelisuoratoistopalvelunsa. Palvelu julkaistaan jo myöhemmin tämän vuoden aikana.
Jo ennen GDC-tapahtuman alkua kuiskuteltiin, että Google on suunnittelee loikkaamista pelien ja pelaamisen maailmaan. Patenttikuvat yhtiön uudesta peliohjaimesta alkoivat pyörimään netissä ja osa jopa pohti onko Google aikeissa hypätä konsolimarkkinoille.
Kyse ei kuitenkaan ollut uudesta konsolista, vaan uudesta pelien suoratoistopalvelusta nimeltä Stadia. Tuon palvelun kautta pelaajat voivat – PlayStation Now -palvelun tapaan – suoratoistaa pelikuvaa omalle televisiolle, PC:lle, tabletille tai puhelimelle.
Googlen esittelytilaisuudessa käytettiin esimerkkiä, jossa pelaaja katselee YouTuben kautta uuden Assassin’s Creed: Odysseyn traileria. Videon kulmassa näkyy ”Play Now” -painike, jota painamalla käyttäjä pääsee jopa viidessä sekunnissa hyppäämään pelin sisään.
Tilaisuudessa Google korosti, ettei kyse ole ”laatikosta”, tai uudesta konsolista. Selkeän alustan puuttuminen vapauttaa pelinkehittäjät ja mahdollistaa Stadian tarjoaman laitteiden välisen toiminnan.
Mutta mikä parasta, uusi palvelu mahdollistaa 4K-resoluution ja 60FPS-ruudunpäivitysnopeuden. Ja tulevaisuudessa pelejä voi suoratoistaa jopa 8K-resoluutiossa ja 120FPS-ruudunpäivityksellä. Huh huh.
Samassa mylläkässä paljastettiin myös aikaisemmin puhuttu peliohjain. Vaikka Stadia toimii useimpien bluetooth-ohjainten kanssa, on Googlen oma ohjain optimoitu palvelua varten. Ohjain yhdistyy peliin suoraan wifi-yhteyden kautta ja siitä löytyy oma Google Assistant -nappi, mikäli pelaaja tarvitsee neuvoja pelin aikana.
Tech Insider teki julkistuksesta tiiviin paketin, josta kaikki tärkeimmät pointit tulevat esille:
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Suomen Overwatch-maajoukkue lähtee World Cup -karsintoihin kovin tavoittein
- Rocket League -maajoukkue suoralla kutsulla ENC lopputurnaukseen
- Suomen maajoukkueen Rainbow Six Siege kokoonpano on julkaistu
- Elisa Esports käynnistää uuden CS2-turnaussarjan Assemblyillä
- Digital Racing ESM-mestaruus ratkaistu
- Falconsille jo seitsemäs finaalitappio vuoteen
- Matias ”Banjo” Kivistön Fokukselle kirvelevä finaalitappio
- Topias Taavitsaisen entinen seura lopettaa toimintansa – Tundra vetäytymässä Dota 2:sta
- HAVU:n pelit jäivät lohkovaiheeseen BC Game Masters Championship Season 2:ssa
- Perinteinen ukrainalaisjoukkue pistänyt pelaajansa myyntiin?
- NRG penkitti IGL:nsä! – Tilalle tuttu nimi
- Suomalaisella CS-kentällä kuohuu – KOVA ja HAVU vaihtoivat pelaajia
- Suomen ensimmäinen Apex Legends -turnaus on täällä!
- 10 kysymystä e-urheilusta: Testaa tietosi kilpapelaamisen maailmasta!
- Astraliksen jäsenet koettelivat onneaan ja keksivät Pekingin IEM-pokaalilleen varsin luovaa käyttöä
- Astralis täydensi joukkueensa nuorella pelaajalla
- BIG teki historiaa Saksassa ja Turkissa – nousi CS:GO-maailmanrankingin ykköseksi
- Tässä on kallein koskaan myyty CS:GO-skini – hintaa yli 100 000 dollaria!
- Valokeilassa eSM-liigassa pelaava Aleksi Aalto – ”Ensimmäiset tunnit meni touchpadilla”
- Valven sponsoroima Dota 2 Major ensimmäistä kertaa Pohjois-Amerikkaan