Romauttivatko Tfue ja Ninja Fortniten katsojaluvut Twitchissä?
The Gamer -sivuston mukaan Fortniten katsojalukujen putoamiselle Twitchissä löytyy selkeä syy: Tyler ”Ninja” Blevinsin lähtö palvelusta ja Turner ”Tfue” Tenneyn pitämä tauko striimaamisesta.
Vaikka sivuston esittämät perustelut jäävätkin melko hataralle pohjalle, niin ajatusrakennelma tuntuu varsin loogiselta. Ennen lähtöään Ninja oli alustan suurin tähti yli 14 miljoonan seuraajansa kera, kun taas Tfue nousi myöhemmin Ninjan tilalle alustan seuratuimmaksi striimaajaksi.
Molemmat pelaajat ovat keskittyneet erityisesti Fortniten pelaamiseen. Ninja lähti Twitchistä elokuun alussa, kun puolestaan Tfue ilmoitti viikonloppuna jäävänsä tauolle striimaamisesta.
LUE MYÖS: Fortnite-tähti Turner ”Tfue” Tenney ilmoitti jäävänsä tauolle: ”En ole ollut viime aikoina onnellinen”
Kun Fortniten katsojalukuja tarkastelee Twitch Tracer -sivustolta niin voi huomata, kuinka pelin katsojamäärät ovat olleet jo huhtikuusta asti laskussa. Kuitenkin elokuun jälkeen romahdus on ollut erityisen kova. Elokuun lähes 120 tuhannesta keskimääräisestä katsojasta on syyskuussa jäljellä vain noin 90 tuhatta. Tämä on myös ensimmäinen kerta sitten maaliskuun 2018, kun pelin keskimääräinen kuukausittainen katsojaluku on pudonnut alle 100 tuhanteen.
On kuitenkin hyvin hankalaa arvioida esimerkiksi Tfuen merkitystä katsojalukujen putoamiselle näin lyhyellä aikavälillä. Tarkemman käsityksen muodostamiseksi tarvitsisi tarkkoja katsojatilastoja sekä parempaa ymmärrystä sivuston liikenteestä.
Lähde: Twitch Tracer, The Gamer, Kuva: Sarah Stier/Getty Images
LUE MYÖS:
- Suomen Overwatch-maajoukkue lähtee World Cup -karsintoihin kovin tavoittein
- Rocket League -maajoukkue suoralla kutsulla ENC lopputurnaukseen
- Suomen maajoukkueen Rainbow Six Siege kokoonpano on julkaistu
- Elisa Esports käynnistää uuden CS2-turnaussarjan Assemblyillä
- Digital Racing ESM-mestaruus ratkaistu
- Falconsille jo seitsemäs finaalitappio vuoteen
- Matias ”Banjo” Kivistön Fokukselle kirvelevä finaalitappio
- Topias Taavitsaisen entinen seura lopettaa toimintansa – Tundra vetäytymässä Dota 2:sta
- HAVU:n pelit jäivät lohkovaiheeseen BC Game Masters Championship Season 2:ssa
- Perinteinen ukrainalaisjoukkue pistänyt pelaajansa myyntiin?
- CompLexityn riveissä muutoksia – Nuori lupaus astuu sisään kokoonpanoon
- MOUZ finaaliin
- NRG penkitti IGL:nsä! – Tilalle tuttu nimi
- Aleksib ja Jimpphat pääsevät karsimaan huipputurnaukseen
- Aleksib:n eilinen suorituskyky kerää ylistystä – ”Tämä tulee kummittelemaan ENCEä vuosien ajan”
- Arvio: Miljardi ihmistä tulee kuulemaan eUrheilusta vuoden 2016 aikana
- Atomisaurus tallustelee PUBG:n mobiiliversioon
- Australian CS-niekka näytti tulisia otteita Liquidia vastaan – katso Justin ”jks” Savagen kuuden sekunnin ässä!
- Dr Disrespectin Twitch-tili suljettiin yllättäen
- FaZe tuhosi ENCEn haaveet EPL:n lohkovoitosta – ”Tuntui siltä, ettemme henkisesti olleet mukana tämän päivän pelissä”