Riot Games maksaa 10 miljoonan dollarin korvaussumman kollektiivisesti yhtiössä viimeisen viiden vuoden aikana töissä olleille naisille.

Oikeusjutun sovittelusta uutisoi ensimmäisenä Los Angeles Times. Viime vuoden marraskuussa jätetyn kanteen käsittely tuli vihdoinkin valmiiksi, ja Riot Games sovitteli tapauksen maksamalla valtavat korvaukset.

Tapausta käsitelleen asianajan mukaan kyseessä on ehdottomasti yksi suurimmista Californiassa maksetuista sukupuolisyrjintää koskevista korvaussummista.

Riot Gamesia vastaan nostetun ryhmäkanteen taustalla oli yhtiön naistyöntekijöiden epätasa-arvoinen ja seksistinen kohtelu. Kotakun tekemässä laajassa reportaasissa paljastui muun muassa huomattavaa syrjintää muun muassa palkkauksessa ja ylennyksissä, sekä työpaikalla vallitseva ”äijäkulttuuri”, joka joskus yllytti sukupuoleen perustuvaan häirintään ja syrjintään.

Kanteen suuren korvaussumman perusteena on erityisesti naistyöntekijöille perusteettomasti maksettu pienempi palkka. Monille kanteessa mukana oleville naisille maksettiin usean vuoden ajan vähemmän palkkaa, kuin vastaavissa positioissa oleville miehille.

Yhtiö on tapahtumien jälkeen pyrkinyt monin keinoin poistamaan tai vähentämään seksismiin johtaneita ongelmatekijöitä. Yhtiö on uudistanut palkkausperusteitaan ja -prosessejaan, hankkiutunut eroon ongelmia aiheuttaneista työntekijöistä, sekä palkannut ulkopuolista apua tilanteen parantamiseksi.

Yhtiön nykyisten työntekijöiden mukaan tilanne parantunut huomattavasti toimenpiteiden myötä, mutta kehitystä heikentää se, että osa oikeusjutussa nimetyistä asemaltaan korkeammista työntekijöistä, jotka lähteiden mukaan osallistuivat haitalliseen käytökseen, ovat kuitenkin edelleen yhtiöllä töissä.

 

Kuva: Riot Games.