Rainbow Six: Siege bannasi yli 90 000 huijaria viime vuonna – kieltoja jouduttiin antamaan manuaalisesti!
Ubisoft kertoi 3. helmikuuta uudessa kehitysblogissa, että he ovat saaneet yli 90 000 huijaria kiinni.
Peliyhtiö on ollut kiireinen huijauksenestojärjestelmänsä takia, sillä se on vaatinut parannuksia. Vuoden 2020 aikana se on tuottanut tulosta, kun Ubisoft bannasi yhteensä 91 112 pelaaja, joka oli 44 prosenttia enemmän aikaisempaan vuoteen verrattuna.
– Parempi havaitseminen, yksityiskohtainen raportointi ja tietojen jakaminen BattlEyen kanssa olivat suuria tekijöitä kieltojen kasvussa, Ubisoft kertoi.
Ubisoft esitteli myös uuden ”huijausrangaistuksen”, joka perustuu pelaajien tietoihin. Menetelmässä pelaajien tiedoilla tunnistettiin huijarit varhaisessa vaiheessa, mutta koska kyseessä on uusi malli, kiellot joudutaan antamaan manuaalisesti. Ubisoft toivoo, että prosessi tullaan automatisoimaan lähiaikoina.
Uuden menetelmän avulla Ubisoft löysi elokuun – joulukuun aikana yli 4 500 pelaajaa, jotka käyttivät jonkinlaisia huijausohjelmia.
Pelinkehittelijät kertoivat myös, että heidän taistelunsa huijareita vastaan jatkuu, mutta he aikovat tehdä huijareiden elämästä vaikeaa tekemällä töitä huijauksenestonsa suhteen.
We have an update for you on our continued war against cheating in our latest Dev Blog.
Find all the details here: rainbow6.com/anticheat_upda…
Jos twiitti ei näy, voit katsoa sen tästä.
Ota eurheilu.org seurantaan Twitterissä.
Kuva: Ubisoft
Voita kylpyläloma Pärnussa kahdelle – arvo 560€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kylpyläloman Pärnussa kahdelle!
- Palkinto sisältää kolme yötä kylpylähotellissa aamiaisineen, laivamatkat Helsinki-Tallinna-Helsinki ja kuljetukset Tallinna-Pärnu-Tallinna.
- ENCE:n Overwatch-joukkueen voittomarssi jatkuu
- MOUZ jatkoon Riossa – NAVI:lle lohkon finaalissa tappio
- NAVI varmisti jatkopaikan Masters-turnauksessa – MOUZ:n taistelu jatkuu
- MOUZ ja NAVI aloittivat huipputurnauksen vakuuttavasti
- Tee fiksuja peliliikkeitä raha-asioissa – näin löydät parhaan lainan hankintoihin
- Elisa Masters Espoon CS2-joukkueet selvillä
- Topias ”Topson” Taavitsainen lopettaa uransa
- Joona ”Serral” Sotala ja Aleksi ”Aleksib” Virolainen ehdolla vuoden parhaiksi
- Suomalaislupaus saa näyttöpaikan CS2:n huippuorganisaatiossa
- ENCE:n Overwatch-joukkue loistovireessä