PUBG Global Invitational 2018 -turnauksen Euroopan karsintojen aikataulu julki
PUBG Global Invitational 2018 lähestyy ja Euroopasta olisi tarkoitus valita kolme parasta tiimiä puollustamaan koko maanosan kunniaa loppupeleihin Berliiniin. Euroopan karsintojen järjestämisestä vastaa ESL.
Kaikkiaan avoimen ilmoittautumisen kautta kisaamaan pääsee huikeat 1280 joukkuetta, joista lopulliseen Britannian Leicesterissä 29.6.-1.7.2018 järjestettäviin LAN-karsintoihin etenee vain 20 tiimiä. Taistelu tulee olemaan ankaraa, varsinkin kun karsintojen yhteen laskettu voittopotti on yhteensä muhkeat 100 000 dollaria.
Berliinin finaaleihin edenneet kolme joukkuetta pääsevät taistelemaan herkullisesta 2 miljoonan dollarin yhteenlasketusta palkintopotista ja tietenkin MM-tittelistä. Yhteensä joukkueita finaaliin pääsee ympäri maailmaa 20 kappaletta.
Jos siis tuntuu siltä, että peli sujuu ammattilaisen elkein niin sinulta, kuin tiimiltäsi, kannattaa äkkiä käydä ilmoittautumassa mukaan peleihin. Oman joukkueen voi käydä ilmoittamassa mukaan ESL:n sivuilta. Kannattaa kuitenkin muistaa, että osallistuminen edellyttää vähintään 18-vuoden ikää.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Suomen Overwatch-maajoukkue lähtee World Cup -karsintoihin kovin tavoittein
- Rocket League -maajoukkue suoralla kutsulla ENC lopputurnaukseen
- Suomen maajoukkueen Rainbow Six Siege kokoonpano on julkaistu
- Elisa Esports käynnistää uuden CS2-turnaussarjan Assemblyillä
- Digital Racing ESM-mestaruus ratkaistu
- Falconsille jo seitsemäs finaalitappio vuoteen
- Matias ”Banjo” Kivistön Fokukselle kirvelevä finaalitappio
- Topias Taavitsaisen entinen seura lopettaa toimintansa – Tundra vetäytymässä Dota 2:sta
- HAVU:n pelit jäivät lohkovaiheeseen BC Game Masters Championship Season 2:ssa
- Perinteinen ukrainalaisjoukkue pistänyt pelaajansa myyntiin?
- NRG penkitti IGL:nsä! – Tilalle tuttu nimi
- Valokeilassa eSM-liigassa pelaava Aleksi Aalto – ”Ensimmäiset tunnit meni touchpadilla”
- 100 Thieves julkaisi Valorant-kokoonpanon vuodelle 2022
- 100 Thieves julkisti VALORANT-kokoonpanonsa! Joukkue täynnä PUBG-ammattilaisia
- 100 Thieves päästi nuoren lupauksen menemään – pelasi 0 kierrosta
- Patrik Laine valittiin toistamiseen NHL-pelin kansikuvapelaajaksi – Myös pelaajan lämäri ikuistettiin
- Suomen ensimmäinen tason 50 kouluttaja vastaa huijauskohuun – HelsinkiTrolli: ”Huutelut kannattaa jättää omaan arvoonsa”
- Astraliksen jäsenet koettelivat onneaan ja keksivät Pekingin IEM-pokaalilleen varsin luovaa käyttöä
- Astralis täydensi joukkueensa nuorella pelaajalla
- Atomisaurus tallustelee PUBG:n mobiiliversioon