Poimi vinkit esports vedonlyöntiin ja lunasta parhaat pitkävetovihjeet!
Esports eli elektroninen urheilu on kasvattanut suosiotaan huimasti viimeisten vuosien aikana. Esports-turnauksetkin ovat tätä myötä paisuneet massiivisiksi, ja lajissa kisaamalla voikin nykypäivänä päästä käsiksi isoihin rahoihin.
Lajin suosion kasvaessa myös kiinnostus esports-vedonlyöntiin on lisääntynyt vauhdilla. Nykyään e-urheilu onkin jopa yksi suosituimmista lajeista vedonlyöjien keskuudessa. Luonnollisesti myös vedonvälittäjät ovat vastanneet kohonneeseen kysyntään, ja esports kuuluukin tänä päivänä lähes jokaisen vedonlyöntisivuston valikoimaan.
E-urheilun saralla kisataan lukuisissa eri peleissä, ja myös vedonlyöntiä on tarjolla moneen näistä. Yksi eniten vedonlyöjiä kiinnostavista esports-peleistä on kuitenkin vuonna 2012 julkaistu räiskintäpeli CS:GO eli Counter Strike Global Offensive, johon moni vedonvälittäjä tarjoaakin mukavan kattauksen kohteita. Muita vedonlyöjien suosimia pelejä ovat muassa Valorant, Starcraft 2 ja Dota 2.
Jos vedonlyönti elektronisesta urheilusta kiinnostaa, mutta et tiedä mistä aloittaa, olet saapunut oikean artikkelin ääreen. Tässä artikkelissa kerromme, miten pääset alkuun, ja mistä löydät parhaat pitkävetovihjeet esports-vedonlyöntiin.
Perusteet haltuun esports vedonlyöntioppaan siivin
Ennen kuin esports-vetoja lähtee läiskimään vetokupongilleen, kannattaa ottaa ensin lajin perusperiaatteet haltuun. Jos nämä ovat vielä täysin hukassa, suosittelemme starttaamaan vedonlyöntiuran esportsin parissa perehtymällä aloittelijoille suunnattuun esports-vedonlyöntioppaaseen.
Perusteet Esports-vedonlyöntiin voit opiskella esimerkiksi Uhmapelaajien esports-sivulta löytyvästä oppaasta. Tähän oppaaseen on kasattu kompaktiin pakettiin kaikki ne asiat, jotka sinun tulee tietää ennen esports vedonlyönnin aloittamista. Löydät oppaasta muun muassa tärkeimmän termistön sekä tietoa esports vedonlyönnin ominaispiirteistä.
Jos vedonlyönti yleensäkään ei ole sinulle vielä kovin tuttua, tällöin voi olla hyödyllistä lukaista läpi myös Uhmapelaajien yleinen vedonlyöntiopas. Tässä oppaassa läpikäydyt vedonlyönnin perusasiat jokaisen tulisi hallita – riippumatta siitä, mistä lajista aikoo lyödä vetoa. Oppaassa perehdytään esimerkiksi pelikassan hallintaan, taustatietojen keräämiseen sekä erilaisiin vedonlyöntimuotoihin.
Kun vedonlyöntioppaat on luettu ja perusteet tuntuvat olevan hallussa, on sitten aika lähteä suunnittelemaan ensimmäisiä esports vetoja! Tätäkään ei tosin tarvitse täysin omin avuin tehdä, vaan apuna vetojen kasaamisessa voi ja kannattaa käyttää vedonlyöntivinkkejä.
Uhmapelaajat laatii esports pitkävetovihjeet tasaiseen tahtiin
Uhmapelaajilta löydät oppaiden lisäksi myös laajan kattauksen vedonlyöntivinkkejä avuksi vetokupongin suunnitteluun. Tipsejä on tarjolla useisiin eri lajeihin – myös esports-vihjeitä on säännöllisesti tarjolla. Etenkin csgo-vihjeitä laaditaan usein, mutta jatkuvasti päivittyvästä tarjonnasta löytyy toisinaan vinkkejä myös muihin peleihin.
Esports-vihjeet ovatkin Uhmapelaajilla itse asiassa osuneet harvinaisen hyvin kohdilleen. Jos haluat käydä kurkistamassa, olisiko mehukkaita esports-vihjeitä tarjolla tälläkin hetkellä, ota suunnaksi Uhmapelaajien pitkävetovihjeet. Täältä löydät esports-vinkkien lisäksi pitkävetovinkit myös muihin lajeihin.
Uhmapelaajien ilmaiset, ammattitaitoisen tiimin laatimat tipsit tarjoavat kompaktissa paketissa vetosuosituksen sekä kattavat perustelut. Vihjeiden kautta saatkin hetkessä kaiken olennaisimman tiedon kohteesta.
Lisäksi vihjeissä komeilee kerroinvertailu, josta näet yhdellä silmäyksellä parhaat kertoimet tarjoavat vedonlyöntisivustot. Kurkkaa tämän hetken kiinnostavimmat vetokohteet ja mehevimmät kertoimet pitkävetoon!
UHMAPELAAJIEN PITKÄVETOVIHJEET
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Aleksi ”Aleksib” Virolaisen NAVI suoraan välieriin BLAST Openissa
- Jimi ”Jimpphat” Salon turnaus päätökseen Rotterdamissa
- NAVI jatkoon Rotterdamissa
- Jimi ”Jimpphat” Salon MOUZ avasi tappiolla Rotterdamissa
- BLAST Open Rotterdam käynnistyi – NAVI vahvana
- Aleksi ”Aleksib” Virolainen pääsi juhlimaan voittoa
- Aleksi ”Aleksib” Virolainen finaaliin
- Aleksi ”Aleksib” Virolaisen NAVI jatkoon – Jimi ”Jimpphat” Salolle pettymys
- Suomen matka e-koripallon EM-kisoissa päättyi puolivälieriin
- NAVI puristi jatkoon ESL Pro Leaguessa
- ”Vähän harmitti kun puoli Hartwall-areenaa joi HAVU:n piikkiin”, Arctic Invitational -turnauksen yleisö tilasi juomia HAVU:n laskuun
- Epic Games Store tarjoaa suomalaisen klassikkopelin ilmaiseksi
- Juhob huijaussyytösten kohteena – Tämä videoklippi sai yleisön barrikadeille
- Natus Vincere hankki 15-vuotiaan lupauksen – poseeraa s1mplen kanssa kuvassa vuonna 2018!
- Aleksi ”Aleksib” Virolaisen G2 jatkoon helposti! Pelissä jäätävä clutch
- Derken Fnatic voitti lohkon – ”Tämä on kuolemanlohko meidän takiamme”
- hREDS kiinnitti Topi “LYNXi” Kaupin – vanha pelaaja Samppa sai kylmät kiitokset
- Tässä ovat majoreiden vaihtopelaajat – mukana allu ja pashaBiceps!
- 10 kysymystä e-urheilusta: Testaa tietosi kilpapelaamisen maailmasta!
- 100 Thieves otti riveihinsä jälleen yhden huippupelaajan – Koossa komea rosteri