Pelaajien välinen riita johti hengenvaaralliseen poliisioperaatioon – toinen osapuoli myönsi ”swattauksen”
Swattaamisesta on tullut yhä suurempi ongelma viime vuosien aikana.
Dexerto uutisoi, että pennsylvanialainen Nicholas Huffine on myöntänyt oikeudessa ”swatanneensa” toisen pelaajan pelissä syntyneen riidan takia. Huffinea uhkaa nyt viiden vuoden vankeustuomio tai jopa 250 000 dollarin sakkorangaistus.
Swattaaminen on tuore, mutta hyvin vaarallinen ilmiö, jossa pelaamistaan striimaavan henkilön kotiin hälytetään poliisit tekaistun syyn perusteella. Tämän takia striimaajat ja muut somekuuluisuudet ovat hyvin tarkkoja omien osoitetietojensa kanssa.
Oikeudenkäynnissä ei ole noussut esiin, mikä peli on ollut kyseessä. Huffine oli kuitenkin soittanut pelissä tapahtuneen riidan jälkeen Floridan poliisilaitokselle. Puhelussa hän kertoi viranomaisille, että toinen pelaaja pitää perhettään panttivankina. Tämä puolestaan johti rynnäkköön syyttömän pelaajan kotiin.
Onneksi kukaan ei loukkaantunut tapahtumien seurauksena, mutta kiinteistö oli ilmeisesti kärsinyt vahinkoja poliisien rynnäkössä. Huffine jäi teostaan kiinni kuusi kuukautta myöhemmin kesäkuussa 2017.
Swattaamisesta on tullut viime vuosien aikana yhä suurempi ongelma. Esimerkiksi Kansasissa Wichitan poliisilaitos on ryhtynyt keräämään paikalliseen hätäkeskukseen tietokantaa, johon swattaamista pelkäävät striimaajat voivat käydä ilmoittamassa omat osoitetietonsa.
LUE MYÖS: Uusia tragedioita halutaan välttää – Poliisit ryhtyivät keräämään swattaamista pelkäävien pelaajien osoitetietoja
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Budapestissa pudotuspelit käyntiin – Salo ja Virolainen voittotaisteluun
- CS2-major järjestetään ensi vuonna Singaporessa
- NAVI MOUZ:n seuraksi pudotuspeleihin
- MOUZ puristi jatkoon – NAVI selkä seinää vasten
- MOUZ:lle kirvelevä tappio Budapestissä – NAVI nousi kahteen voittoon
- MOUZ voiton päässä pudotuspeleistä – NAVI iskuasemissa
- Budapestissa alkaa kolmas vaihe – Jimi ”Jimpphat” Salo tulee mukaan
- Aleksi ”Aleksib” Virolaisen NAVI jatkoon puhtaalla pelillä
- NAVI aloitti vakuuttavasti
- Aleksi ”Aleksib” Virolainen pääsee irti Budapestissä