North kampesi itsensä 0-2 tilanteesta jatkoon – FaZen laiva kääntyi 2-0 tilanteesta kotisatamaan
Alkulohkon viimeisistä peleistä jatkoon menivät NiP, NRG ja North.
Keskiviikkoaamun ensimmäisessä pelissä ruotsalainen NiP kohtasi Team Spiritin, joka oli uudella kokoonpanollaan yllättänyt epäilijät. Ennen turnausta lähes kaikki uskoivat ottelun menevän mukavasti ruotsalaisille, mutta nyt epäilijöitäkin riitti. Ensimmäisen kartan, Miragen, nappasi Spirit ninjojen nenien edestä. Toisessa kartassa, joka oli Spiritin valitsema, päädyttiin kuitenkin NiP:n vahvan pelin jälkeen 16-7 tulokseen. Viimeisen kartan ruotsalaiset veivät myös nimiinsä, tämä kuitenkin tiukan ottelun jälkeen. Viimeisen kartan tulos oli 16-14 ninjoille.
NRG kohtasi heikosti pelanneen BIG:n
Ja heikosti pelasi BIG jälleen. Ensimmäisessä kartassa BIG oli vielä mukana Johannes ”tabseN” Wodarzin ansiosta, mutta toinen kartta olikin niinsanotusti yhtä maalia. Kartat lopulta 16-13 ja 16-4 NRG Esportsille.Ruosteisten laivojen taisto
Heikosti turnauksen aloittanut North kohtasi illan viimeisessä pelissä FaZe Clanin. FaZe Clanilla ei kuitenkaan ole lähiaikoina mennyt hirveästi tanskalaisia paremmin, joten ottelun alkuasetelmat olivatkin kiinnostavat. Myös ottelu oli kiinnostava, mutta vaikka tulos olikin tasainen, ei voittajasta lopulta ollut epäselvyyttä. North väänsi itsensä 2-0 voittoon tiputtaen FaZen tähtisikermän laulukuoroon. Kartat päättyivät lukemin 16-12 ja 16-9.Playoffit alkavat perjantaina – ENCE kohtaa NaVin lauantaina
StarSeries Season 7 playoffit alkavat perjantaina. Kello 7:00 Suomen aikaa NRG kohtaa Vitalityn. Noin kello 10:00 jatketaan ottelulla Fnatic – North. Päivän viimeinen ottelu alkaa noin 13:00 Renegadesin taistellessa jatkopaikasta ruotsalaista Ninjas in Pyjamasia vastaan. Lauantaina pelataan viimeinen puolivälierä ENCE:n ja Natus Vinceren välillä. Ottelu alkaa kello 7:00. Alta voit vielä katsoa miltä näyttää playoffien ottelujärjestys. Otteluita voi seurata englanniksi selostettuina StarLadderin twitch-kanavalta. ENCE:n ottelun voi katsoa myös suomeksi selostettuna ElisaViihdeSportin twitch-kanavalta.LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Suomen Overwatch-maajoukkue lähtee World Cup -karsintoihin kovin tavoittein
- Rocket League -maajoukkue suoralla kutsulla ENC lopputurnaukseen
- Suomen maajoukkueen Rainbow Six Siege kokoonpano on julkaistu
- Elisa Esports käynnistää uuden CS2-turnaussarjan Assemblyillä
- Digital Racing ESM-mestaruus ratkaistu
- Falconsille jo seitsemäs finaalitappio vuoteen
- Matias ”Banjo” Kivistön Fokukselle kirvelevä finaalitappio
- Topias Taavitsaisen entinen seura lopettaa toimintansa – Tundra vetäytymässä Dota 2:sta
- HAVU:n pelit jäivät lohkovaiheeseen BC Game Masters Championship Season 2:ssa
- Perinteinen ukrainalaisjoukkue pistänyt pelaajansa myyntiin?
- NRG penkitti IGL:nsä! – Tilalle tuttu nimi
- Suomalaisella CS-kentällä kuohuu – KOVA ja HAVU vaihtoivat pelaajia
- Suomen ensimmäinen Apex Legends -turnaus on täällä!
- BIG teki historiaa Saksassa ja Turkissa – nousi CS:GO-maailmanrankingin ykköseksi
- Suomalainen striimaaja ryöstettiin live-lähetyksessä – ”Kaivappa nyt sitä kuvetta”
- Valokeilassa eSM-liigassa pelaava Aleksi Aalto – ”Ensimmäiset tunnit meni touchpadilla”
- Valven sponsoroima Dota 2 Major ensimmäistä kertaa Pohjois-Amerikkaan
- 10 kysymystä e-urheilusta: Testaa tietosi kilpapelaamisen maailmasta!
- 100 Thieves julkaisi uuden kokoonpanon – Sean Gares valmentajana
- 100 Thieves mukaan VALORANTiin – Spencer ”Hiko” Martin joukkueen ensimmäinen kiinnitys!