ENCEn tuorein signaus Elias ”Jamppi” Olkkonen hakee Valvelta Major-pelikieltonsa purkua, sekä 268 092 euron korvauksia. Asiasta uutisoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat.

Perusteena korvauksille on, että Suomen 18-vuotias CS-tähti menetti pelikiellon seurauksena huippusopimuksen organisaatio OG:n pelaajana.

Alun perin Jampin asianajaja Hannu Kalkas kertoi Ilta-Sanomille heidän antavan lausuman 15. kesäkuuta, mutta haettiin sen annolle lisäaikaa. Uusi päivämäärä on nyt 25. kesäkuuta.

Ilta-Sanomat sai nyt kuitenkin käsiinsä toukokuussa saadun Valven vastauksen oikeudelle. Vastauksessa Valve GmbH vastustaa Jampin kannetta kaikin osin, sekä kertoivat he hänen nostaneen kanteen väärin perustein, ja vielä väärää yritystä vastaan.

Lue myös: Siinä ei kauaa mennyt – VALORANTiin vaihtaneet CS:GO-pelaajat tekemässä paluuta

Pelikielloista vastaa Valve Corporation, joka on edellä mainitun Valve GmbH:n emoyhtiö. Valve Corporation on perustettu 1996 Yhdysvalloissa, ja Valve GmbH puolestaan 2016 Saksassa.

Valve GmbH:n liiketoiminta liittyy elektroniikkalaitteiden valmistukseen, ei konsernin yhtiöiden ohjelmistoihin, kuten Steam-pelialustaan tai Counter-Strike: Global Offensive -peliin.

Vastauksessa Valve GmbH kehotti käräjäoikeutta jättämään asian myös sen enempää tutkimatta, ennen kuin siitä kertyy lisää oikeudenkäyntikuluja.

Yhtiön mukaan myöskään Itä-Uudenmaan käräjäoikeus ei ole toimivaltainen käsittelemään asiaa, koska yrityksen kotipaikka on Saksassa, eikä kyseessä ole kuluttajasopimusta koskeva asia.

Jäämme odottamaan 25. kesäkuuta saatavia lisätietoja.

Eurheilu.org on myös Discordissa! Liity keskusteluun osoitteessa: discord.gg/znGMa7r