Mousesports mukaan Street Fighter V skeneen kahdella pelaajalla!
Saksalainen mousesports organisaatio on astunut mukaan Street Fighter V maailmaan kahdella Euroopan kovimpiin kuuluvalla pelaajalla, Younes ”CCL” Lazaarilla ja Benjamin ”Problem X” Simonilla.
mousesportsin managerin mukaan ”Street Fighterilla on hieno historia, ja siinä on valtavasti potentiaalia eSports markkinoilla”, ”se on myös yksinkertainen ja viihdyttävä seurata, sekä sen ympärillä pyörivä yhteisö on erittäin intohimoinen peliä kohtaan.”
Seuraava Street Fighter kausi alkaa huhtikuussa, ja mousesportsin uudet pelaajat valmistautuvatkin parhaillaan alkavaa kautta varten. mousesportsin manageri Cengiz Tüylü uskoo yhä useampien organisaatioiden lähtevän mukaan Street Fighteriin ja toivoo pelin kasvavan suuresti jo kuluvan vuoden aikana.
”CCL” aloitti kauden 2016 melko uutena pelaajana, mutta hänen uransa sai ensimmäiseltä kaudelta huikean startin. Kauden aikana hän kerkesi saavuttaa kaksi Capcom Pro tour turnausvoittoa, sekä ylsi kahdeksan kertaa kahdeksan parhaan joukkoon kauden muissa turnauksissa. Hän oli kauden lopussa Euroopan rankingin toiseksi paras, ja koko maailman 20. paras. Sijoituksiensa ansiosta hänet kutsuttiin Capcon Cupin finaaleihin, jotka hän kuitenkin joutui jättämään väliin henkilökohtaisista syistä.
”Problem X” sen sijaan on jo tunnetumpi pelaaja Street Fighter scenessä. Hän aloitti uransa jo Street Fighter IV: Arcade Editionin parissa, jolloin hänet tunnettiin vahvasta pelaamisestaan Seth, sekä C. Viper hahmoilla. Vähän aikaa sitten Problem X voitti ZOWIE Brussels Challenge turnauksen. Kauden 2016 hän päätti Euroopan sijalle 5. ja koko maailman sijalle 30.
Tavoitteena tulevalle kaudelle Mouz:lla on lähettää CCL pelaamaan Pohjois-Amerikan Street Fighter turnauksiin, joihin hän ei aijemmin ole voinut osallistua. Problem X sen sijaan on jo aijemmin päässyt osallistumaan Pohjois-Amerikan turnauksiin, mutta Mouz aikoo tehdä jatkossa lisää töitä saadakseen Problem X:n mukaan tasokkaampiin kansainvälisiin turnauksiin.
Lähde: thescoreesports
LUE MYÖS:
- Suomen Overwatch-maajoukkue lähtee World Cup -karsintoihin kovin tavoittein
- Rocket League -maajoukkue suoralla kutsulla ENC lopputurnaukseen
- Suomen maajoukkueen Rainbow Six Siege kokoonpano on julkaistu
- Elisa Esports käynnistää uuden CS2-turnaussarjan Assemblyillä
- Digital Racing ESM-mestaruus ratkaistu
- Falconsille jo seitsemäs finaalitappio vuoteen
- Matias ”Banjo” Kivistön Fokukselle kirvelevä finaalitappio
- Topias Taavitsaisen entinen seura lopettaa toimintansa – Tundra vetäytymässä Dota 2:sta
- HAVU:n pelit jäivät lohkovaiheeseen BC Game Masters Championship Season 2:ssa
- Perinteinen ukrainalaisjoukkue pistänyt pelaajansa myyntiin?
- Atomisaurus tallustelee PUBG:n mobiiliversioon
- Dr Disrespectin Twitch-tili suljettiin yllättäen
- ESIC toi FBI:n mukaan vedonlyöntirikkomusten tutkintaan – isoja sanktioita luvassa
- Kiinnostava video näyttää: tässä ovat maailman suosituimmat pelit 2004-2020
- 16-vuotias superlupaus kantoi G2:n voittoon ensimmäisessä kartassa!
- 160 Miljoonan Dollarin turnaus alkoi totaalisella farssilla!
- NRG penkitti IGL:nsä! – Tilalle tuttu nimi
- Sami ”xseveN” Laasasen debyytti HAVUn riveissä meni loistavasti – katso tästä testosamin 1v3, sekä 1v2 clutchit!
- Suomalainen striimaaja ryöstettiin live-lähetyksessä – ”Kaivappa nyt sitä kuvetta”
- Suomen ensimmäinen tason 50 kouluttaja vastaa huijauskohuun – HelsinkiTrolli: ”Huutelut kannattaa jättää omaan arvoonsa”