LoL-joukkue TSM:n ongelmat jatkuvat – jo toista johtajaa syytetään pöyristyttävistä väärinkäytöksistä
Riot Games on irtisanonut kaiken yhteyden League of Legends -joukkue TSM:n Zhang ”Peter Zhang” Yin kanssa. Syynä ovat törkeä käytös pelaajia sekä henkilökuntaa kohtaan.
Zhang liittyi TSM leipiin ja nousi hierarkiassa hiljalleen ylöspäin. Hän toimi muun muassa TSM:n akatemian päävalmentajana ja viimeksi hän oli vastuussa TSM:n pelaajakehityksestä. Häntä vastaan esitettiin kuitenkin rajuja väitteitä, jonka vuoksi Riot Games asetti hänet porttikieltoon kaikkeen mikä liittyy heidän tekemisiinsä.
Zhang oli muun muassa huijannut pelaajien palkkioita itselleen 250 000 dollarin edestä. Pelaajien oli määrä saada osa palkastaan kiinalaiselta kolmannelta osapuolelta, mutta Zhang oli antanut kiinalaisyhtiölle oman tilinumeronsa. Lisäksi hän oli huijannut rahaa yhdeltä pelaajalta autokaupoista.
Hän oli lisäksi jakanut TSM:n sisäpiiriin tietoja saadakseen siitä henkilökohtaista hyötyä. Hänen on syytetty myös aikoinaan ottaneen lahjuksia pelipaikkaa vastaan.
Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun TSM joutuu myrskynsilmään vastaavanlaisten asioiden takia. Joukkueen perustajaa, omistajaa ja toimitusjohtajaa Andy ”Reginald” Dinhiä on syytetty kohdelleen alaisiaan heikosti. Dinh saattoi saada sellaisia raivokohtauksia, etteivät työntekijät halunneet tavata häntä enää kahdenkesken, sillä paikalla ei olisi todistajia. Riot Games antoi hänelle sakot ja pisti hänet ehdonalaiselle tutkimusten ajaksi.
LUE MYÖS:
- Suomen Overwatch-maajoukkue lähtee World Cup -karsintoihin kovin tavoittein
- Rocket League -maajoukkue suoralla kutsulla ENC lopputurnaukseen
- Suomen maajoukkueen Rainbow Six Siege kokoonpano on julkaistu
- Elisa Esports käynnistää uuden CS2-turnaussarjan Assemblyillä
- Digital Racing ESM-mestaruus ratkaistu
- Falconsille jo seitsemäs finaalitappio vuoteen
- Matias ”Banjo” Kivistön Fokukselle kirvelevä finaalitappio
- Topias Taavitsaisen entinen seura lopettaa toimintansa – Tundra vetäytymässä Dota 2:sta
- HAVU:n pelit jäivät lohkovaiheeseen BC Game Masters Championship Season 2:ssa
- Perinteinen ukrainalaisjoukkue pistänyt pelaajansa myyntiin?
- Video: Team Vitalityn Cédric ”RpK” Guipouy pelleili FaZe Clanin kustannuksella – salamannopea Desert Eagle 4k!
- ENCE aloittaa matkansa New Yorkin CS-turnauksessa ottelulla G2-joukkuetta vastaan
- Atomisaurus tallustelee PUBG:n mobiiliversioon
- Dr Disrespectin Twitch-tili suljettiin yllättäen
- NRG penkitti IGL:nsä! – Tilalle tuttu nimi
- Liquidin valmentajaksi hyppää Jason ”moses” O’Toole – korvaa Eric ”adreN” Hoagin
- Maailman arvokkain Pokémon-kortti vaihtoi omistajaa omakotitalon hinnalla
- Australian CS-niekka näytti tulisia otteita Liquidia vastaan – katso Justin ”jks” Savagen kuuden sekunnin ässä!
- FC Haka on eFutisliigan ensimmäinen mestari – ennakkosuosikille pronssisija
- Assembly Winter 2019 Overwatch-turnaus – Tiedot ja aikataulut