Liquid teki odotetun muutoksen: FalleN ottaa IGL-roolin ja Stewie2K pääse vihdoin loistamaan!
Kuva: DreamHack
Team Liquidin Keith ”NAF” Markovic paljasti ESL:n videohaastattelussa, että joukkueen pelinsisäisen johtaja on vaihtunut.
Liquid muuttui kaudelle 2021, kun Russel ”Twistzz” Van Dulkenin tilalle hankittiin brasilialaiskonkari Gabriel ”FalleN” Toledo, joka on tunnettu huimasta kokemuksestaan ja IGL-taidoistaan.
Ennen kuin siirto tapahtui, huhuiltiin, että Fallen ottaisi saman tien joukkueen IGL-roolin itselleen, mutta näin ei käynyt. Jake ”Stewie2K” Yipp jatkoi roolissa, mutta nyt ei toivoittujen tulosten takia, joukkue on päättänyt tehdä muutoksia.
Pelinsisäisen johtajan roolista vastaa tästä eteenpäin FalleN ja Stewie2K pääsee noin vuoden tauon jälkeen pelaamaan roolia, jossa hän on parhaimmillaan. Hurjista yksilötaidoistaan tunnettu yhdysvaltalaispelaaja on toiminut joukkueensa pelinsisäisenä johtajana viime vuoden toukokuusta lähtien.
Nämä sisäiset muutokset voivat nostaa Liquidin tason vieläkin korkeammalle tasolle, sillä molemmat osapuolet pääsevät pelaamaan juuri sitä roolia, joissa ovat parhaimmillaan.
– Joukkueemme suurimmat aukot olivat aina, että meillä ei ole koskaan ollut omistautunutta AWPeria eikä omistautunutta IGL:ää. Viimeisimpen esitystemme jälkeen FalleNista tulee meidän pää IGL, NAF kertoi ESL:n haastattelussa.
.@NAFFLY has nothing but positive things to say about @FalleNCS joining the @TeamLiquid starting five! #IEM
LUE MYÖS:
- Suomen Overwatch-maajoukkue lähtee World Cup -karsintoihin kovin tavoittein
- Rocket League -maajoukkue suoralla kutsulla ENC lopputurnaukseen
- Suomen maajoukkueen Rainbow Six Siege kokoonpano on julkaistu
- Elisa Esports käynnistää uuden CS2-turnaussarjan Assemblyillä
- Digital Racing ESM-mestaruus ratkaistu
- Falconsille jo seitsemäs finaalitappio vuoteen
- Matias ”Banjo” Kivistön Fokukselle kirvelevä finaalitappio
- Topias Taavitsaisen entinen seura lopettaa toimintansa – Tundra vetäytymässä Dota 2:sta
- HAVU:n pelit jäivät lohkovaiheeseen BC Game Masters Championship Season 2:ssa
- Perinteinen ukrainalaisjoukkue pistänyt pelaajansa myyntiin?
- Video: Team Vitalityn Cédric ”RpK” Guipouy pelleili FaZe Clanin kustannuksella – salamannopea Desert Eagle 4k!
- ENCE aloittaa matkansa New Yorkin CS-turnauksessa ottelulla G2-joukkuetta vastaan
- Liquidin valmentajaksi hyppää Jason ”moses” O’Toole – korvaa Eric ”adreN” Hoagin
- NRG penkitti IGL:nsä! – Tilalle tuttu nimi
- Atomisaurus tallustelee PUBG:n mobiiliversioon
- Dr Disrespectin Twitch-tili suljettiin yllättäen
- Maailman arvokkain Pokémon-kortti vaihtoi omistajaa omakotitalon hinnalla
- Australian CS-niekka näytti tulisia otteita Liquidia vastaan – katso Justin ”jks” Savagen kuuden sekunnin ässä!
- FC Haka on eFutisliigan ensimmäinen mestari – ennakkosuosikille pronssisija
- Assembly Winter 2019 Overwatch-turnaus – Tiedot ja aikataulut
