Kova syksy virtuaalisille korttipeleille: Gwentin konsoliversiot lopetetaan ja TES: Legends pistetään jäihin
Kulunut syksy on ollut ongelmallista aikaa virtuaalisille korttipeleille, sillä kaksi pelialan jättiläistä on hellittämässä otettaan genrestä.
CD Projekt Red on ilmoittanut, että se aikaa lyödä lapun luukulle Gwent-korttipelin konsoliversioille. Puolestaan Bethesda on tiedottanut, että pelitalon The Elder Scrolls: Legends -pelin kehitys pistetään toistaiseksi jäihin.
Gwentin tapauksessa ilmoitettiin, että pelistä on tällä hetkellä olemassa liian monta versiota eri alustoille. Korttipelin iOS-versio näki vastikään päivänvalon ja digitaalinen korttien läiskintä on saapumassa myös Android-laitteille.
Eri alustojen määrän kasvaessa Projekt Red on joutunut tekemään kovan päätöksen, ja yhtiö ilmoitti pelin verkkosivuilla, että se luopuu konsoliversioista kokonaan.
Puolestaan Bethesdan TES: Legends -pelin kehitys on päädytty pistämään toistaiseksi jäihin. Tästä huolimatta korttipelin serverit pysyvät auki, ja pelaajat voivat jatkaa korttien läiskimistä. Kuitenkin kaikki lupailtu lisäsisältö on siirretty hamaan tulevaisuuteen.
Hyvä uutinen on se, että kaikki käyttäjät saavat Tamriel Collection -tavarapaketin. On kuitenkin toistaiseksi epäselvää, aikooko Bethesda jatkaa pelin konsoliversioiden kehittämistä (kuten yhtiö on aikaisemmin ilmoittanut).
Lähde: Eurogamer
LUE MYÖS:
- Elias ”Jamppi” Olkkonen ja Nikita ”Derke” Sirmitov samassa VALORANT-joukkueessa
- FaZe Clan pulassa Budapestin major-turnauksessa
- Lasse ”MATUMBAMAN” Urpalainen paljasti miksi jätti Dota2:n – ”En pitänyt Dota-yhteisöstä”
- ENCE:ssä pelannut CS2-legenda lopettaa kilpapelaamisen – ei jätä lajia
- SEUL piti syyskokouksensa – hallitukseen uusia jäseniä
- CS2-major alkaa maanantaina – runsaasti suomalaismielenkiintoa
- HAVU jatkoon European Pro Leaguessa
- EA Sports ei julkaise F1-peliä
- The Game Awardsin ehdokkaat julkaistu
- Majorin voittanut CS-joukkue pohtii paluuta