Kotaku: Overwatch saapuu Nintendo Switch -konsolille jo ensi kuussa
Overwatch on saapumassa Nintendo Switch -konsolille, ainakin jos uskomme Kotakun aiheesta julkaisemaa uutista. Kyseisen verkkojulkaisun saamien tietojen mukaan peli saapuu kauppojen hyllyille jo ensi kuussa.
Uutisessa viitataan eurooppalaiseen jälleenmyyjään, joka oli vuotanut tiedon pelin julkaisuajankohdasta. Nimettömänä pysyttelevän jälleenmyyjän ottamasta kuvasta selviää, että peli saapuu konsolille 18. lokakuuta.
Vaikka vuotoon suhtautuisikin terveellä skeptisyydellä, niin Amazon lipsautti jo aikaisemmin verkkokauppaansa kuvan Overwatch-teemaisesta Switch-pussukasta. Vaikuttaa siis yhä selvemmin siltä, että huhut pelin käännöksestä ovat osoittautumassa todeksi.
Olemme todennäköisesti ensi yönä viisaampia, sillä Nintendo järjestää Direct-lähetyksen, jossa yhtiö kertoo lisää sen uutuuspeleistä. Lähetys starttaa ensi yönä kello 01.00.
LUE MYÖS: Huhut lähtivät kiertämään – Onko Overwatch saapumassa Switchille?
Lähde: Kotaku, Kuva: Blizzard Entertainment
LUE MYÖS:
- Suomen Overwatch-maajoukkue lähtee World Cup -karsintoihin kovin tavoittein
- Rocket League -maajoukkue suoralla kutsulla ENC lopputurnaukseen
- Suomen maajoukkueen Rainbow Six Siege kokoonpano on julkaistu
- Elisa Esports käynnistää uuden CS2-turnaussarjan Assemblyillä
- Digital Racing ESM-mestaruus ratkaistu
- Falconsille jo seitsemäs finaalitappio vuoteen
- Matias ”Banjo” Kivistön Fokukselle kirvelevä finaalitappio
- Topias Taavitsaisen entinen seura lopettaa toimintansa – Tundra vetäytymässä Dota 2:sta
- HAVU:n pelit jäivät lohkovaiheeseen BC Game Masters Championship Season 2:ssa
- Perinteinen ukrainalaisjoukkue pistänyt pelaajansa myyntiin?
- Atomisaurus tallustelee PUBG:n mobiiliversioon
- Dr Disrespectin Twitch-tili suljettiin yllättäen
- NRG penkitti IGL:nsä! – Tilalle tuttu nimi
- Aleksib:n eilinen suorituskyky kerää ylistystä – ”Tämä tulee kummittelemaan ENCEä vuosien ajan”
- Australian CS-niekka näytti tulisia otteita Liquidia vastaan – katso Justin ”jks” Savagen kuuden sekunnin ässä!
- FaZe tuhosi ENCEn haaveet EPL:n lohkovoitosta – ”Tuntui siltä, ettemme henkisesti olleet mukana tämän päivän pelissä”
- HAVU Gaming panostaa NHL:ään – Kiinnitti entisen Written In The Stars -joukkueen
- Hoodyn Giants selvisi ensimmäisestä pakkovoitosta – Natus Vincere ulos!
- Maailman arvokkain Pokémon-kortti vaihtoi omistajaa omakotitalon hinnalla
- MOUZ finaaliin