Kiina alkaa puuttumaan nuorten peliongelmiin tiukoilla rajoitteilla

Kiinan valtio on huolissaan nuorten liialliseen videopelien pelaamiseen liittyvistä ongelmista ja aikoo puuttua asiaan asettamalla rajoituksia.
CNN uutisoi Kiinan valtion ilmoituksesta, jossa ilmaistiin huoli nimenomaan alle täysi-ikäisten pelaajien mahdollisista liiallisesta pelaamisesta johtuvista ongelmista. Uusilla rajoituksilla pyritään minimoimaan addiktion ja muiden haittailmiöiden riskiä.
Alle 18-vuotiaiden peliaika on rajoitettu puoleentoista tuntiin arkipäivisin ja kolmeen tuntiin per päivä viikonloppuisin ja yleisinä pyhäpäivinä. Lisäksi nuoret eivät voi pelata öisin kello 22.00 ja 8.00 välillä.
Rajoituksia tulee myös nuorten peleihin käyttämiin rahamääriin. 8-16-vuotiaat voivat käyttää pelinsisäisiin ostoihin kuukaudessa vain 200 kiinan yuania, eli hieman alle 26 euroa. 16-18-vuotiaat saavat kuukaudessa tehdä peleissä ostoja 400 yuanin edestä, eli hieman yli 50 eurolla.
Tiedotteen mukaan kaikkien Kiinassa toimivien verkkopelialustojen tulee ottaa uudet nuoria koskevat rajoitukset käyttöön. Mukana on muun muassa maailman suurin pelialan yritys Tencent.
Voimaan tulevien rajoitteiden lisäksi Kiinan valtio kehittää kirjautumisjärjestelmää, johon pelaajien tulee rekisteröityä omalla nimellään. Tulevaisuudessa pelialan palveluntarjoajien tulisi tarkistaa pelaajien henkilöllisyys järjestelmästä, valvonnan helpottamiseksi.
Kuvituskuva: Maik Jonietz.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Joona ”Serral” Sotala EWC:n mestariksi
- Joona ”Serral” Sotala upeasti finaaliin
- Joona ”Serral” Sotala eteni jatkoon EWC:ssä
- Joona ”Serral” Sotala vakuuttavasti jatkoon
- Joona ”Serral” Sotala aloitti EWC:n voitolla
- Eetu Sahan sopimukselle sinetti – tällaisen joukkueen hän saa
- Kolme henkilöä syyttää E-urheilupomo seksuaalisesta ahdistelusta
- Topias ”Topson” Taavitsainen vihjaili paluulla
- CS2-tähti ”s1mplen” ulosostohinnasta hurjia arvioita
- ENCE:n CS2-joukkueeseen muutoksia – suomalaispelaaja saa näyttöpaikan