Kansanedustaja osti vaalirahoilla pelejä Steamista – Trump armahti satojen tuhansien dollarien väärinkäytön
Kuva: US House of Representatives (House Creative Services)
Vuonna 2016, amerikkalainen kansanedustaja Duncan Hunter päätyi otsikoihin vaalirahojen väärinkäytöstä. Hunter oli käyttänyt tällöin 250 000 dollaria kampanjabudjetista omiin tarkoituksiinsa.
PCGamerin raportin mukaan Hunter käytti rahat jokapäiväisiin asioihin, kuten ruokaostoksiin ja vaatteisiin, sekä 14 000 dollarin Italian lomaan perheensä kanssa. Tämän lisäksi, löytyi ostoslistalta 1528 dollarin edestä Steam-veloituksia.
Hunter kertoi kiinni jäädessään teini-ikäisen poikansa olevan vastuussa yhdestä Steam-ostoksesta, loppujen ollessa luvattomia veloituksia, jotka tulivat hänen yrityksistään estää pojan pääsy Steamiin.
Hunterin vaimo Margaret, joka toimi tällöin hänen kampanjapäällikkönään, myönsi syyllisyytensä varojen väärinkäyttöön kesäkuussa 2019. Maaliskuussa 2020, tuomittiin hänet kolmen vuoden ehdonalaiseen vankeuteen, sekä kahdeksan kuukauden kotiarestiin.
Hunter puolestaan taisteli syytettä vastaan vuoden 2019 joulukuuhun saakka, jolloin hän suostui myöntämään yhden varojen väärinkäytössyytteen. Lokakuussa 2020, tuomittiin hänet 11 kuukauden vankeusrangaistukseen, 4. tammikuuta 2021 alkaen.
Hunter ei joudu kuitenkaan istumaan tuomiostaan päivääkään, virastaan poistuvan Amerikan presidentti Donal Trumpin armahdettua hänet joulukuun 22. päivä. Valkoisen talon lausunnon mukaan Hunter armahdettiin ”useiden kongressin edustajien toiveesta”.
Puolestaan Margaret – joka oli ottanut Duncanista eron joulukuun alussa – ei saanut Trumpilta armahdusta ja joutuu kärsimään tuomionsa täysimittaisena.
Ota eurheilu.org seurantaan myös Twitterissä.
Kuva: US House of Representatives (House Creative Services)
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Suomen Overwatch-maajoukkue lähtee World Cup -karsintoihin kovin tavoittein
- Rocket League -maajoukkue suoralla kutsulla ENC lopputurnaukseen
- Suomen maajoukkueen Rainbow Six Siege kokoonpano on julkaistu
- Elisa Esports käynnistää uuden CS2-turnaussarjan Assemblyillä
- Digital Racing ESM-mestaruus ratkaistu
- Falconsille jo seitsemäs finaalitappio vuoteen
- Matias ”Banjo” Kivistön Fokukselle kirvelevä finaalitappio
- Topias Taavitsaisen entinen seura lopettaa toimintansa – Tundra vetäytymässä Dota 2:sta
- HAVU:n pelit jäivät lohkovaiheeseen BC Game Masters Championship Season 2:ssa
- Perinteinen ukrainalaisjoukkue pistänyt pelaajansa myyntiin?
- CS:GO kartta Cache uudistettiin – katso kuvat muutoksista täältä
- Seitsemänkertainen Tetriksen maailmanmestari Jonas Neubauer on kuollut
- ENCE lunasti pudotuspelipaikan ensimmäisenä joukkueena
- Gla1ve palasi Astraliksen pelinsisäisen johtajan rooliin – tässä näyte uskomattomasta nerokkuudesta!
- Helsinki REDS paljasti uuden CS:GO-joukkueensa!
- Jättiorganisaatio TSM julkaisi Valorant-joukkueen – mukana viisi CS:GO-tähteä!
- Majoreillakin Team Vitalitya edustanut ranskalainen ulos organisaatiosta
- Atomisaurus tallustelee PUBG:n mobiiliversioon
- Dignitas julkaisi uuden Overwatch kokoonpanonsa – mukana myös suomalainen ”LiNkzr”!
- Dr Disrespectin Twitch-tili suljettiin yllättäen