Kammottavasta avauksesta huikeaan voittoon! OG iski EG:n toistamiseen kanveesiin
OG on lyönyt Evil Geniuses -joukkueen Blast Premier: Spring 2020 Regular Season -turnauksen alemman kaavion loppuottelussa. Kammottavan heikko avaus muuttui lopulta eurooppalaisten voittojuhlaksi, kun ottelu taputeltiin kokoon kartoin 2-1.
Ensimmäisenä karttana nähtiin OG:n valitsema Train, joka ei kuitenkaan sujunut eurooppalaisen joukkueen kannalta lainkaan ruusuisesti. Aikaisemmasta tappiostaan sisuuntunut EG aloitti raivoikkain ottein CT-puolella. Hyvä avaus muuttui nopeasti erinomaiseksi kierrokseksi, sillä OG ei onnistunut saamaan ainuttakaan kierrosvoittoa terroristeilla.
LUE MYÖS: IS: Aleksi ”Aleksib” Virolainen on ottanut koko vastuun IGL:n roolista
Kuitenkin puolten pyöräyttämisen jälkeen OG pääsi mukaan toimintaan. Tämä oli kuitenkin liian vähän ja liian myöhään, sillä selkä seinää vasten taistelleet eurooppalaiset hävisivät lopulta ratkaisevan kierroksen ja junailut taputeltiin kasaan lukemissa 16-4. Ainoa kartassa kunnostautunut OG:n pelaaja oli Mateusz ”mantuu” Wilczewski, joka paukutteli 17 frägiä.
Vastavuoroisesti EG:n valitsemassa Miragessa oli OG:n aika iskeä takaisin. CT-puolella aloittaneet eurooppalaiset löysivät henkisen selkärankansa ja joukkue ajoi jenkit välittömästi ahtaalle. Muutamaa hajakierrosta lukuun ottamatta ensimmäinen puolisko luisui Aleksi ”Aleksib” Virolaisen ohjastaman OG:n syliin ja puolia vaihdettiin lukemissa 12-3.
Tilanne ei kuitenkaan tästä muuttunut, sillä OG kuittasi kartan lopulta itselleen lukemin 16-3 Aleksibn tiputeltua itselleen tätä ennen triplatapon.
Näin taistelu vietiin kolmanteen karttaan, jossa ratkaistiin ottelun voittaja. Inferno starttasi tasaisissa tunnelmissa, eikä aikaisemmasta päädystä päätyyn menoa enää nähty joukkueiden välillä. Lopulta OG onnistui kuromaan pienen kaulan EG:tä vastaan ja puolia vaihdettiin lukemissa 9-6.
Puolten vaihdon jälkeen tiukka vääntö jatkui, kun joukkueet taistelivat rinta rinnan viimeisistä kierroksista. Lopulta OG sai väännettyä itselleen kartan tuloksella 16-14.
Tämä tarkoittaa sitä, että OG jatkaa matkaansa lohkon loppuotteluun, jossa joukkue saa vastaan ranskalaisen G2:n. Joukkueiden välinen kohtaaminen starttaa kello 21.30. Puolestaan tappion myötä EG putosi kuuden heikoiten menestyneimmän tiimin joukkoon. Tarkalleen ottaen sijalla 7-9 sijoittuneet jenkit nettosivat sijoituksesta 10 000 dollaria.
Kaikkien lohkojen kuusi parasta joukkuetta jatkaa Spring 2020 Finals -turnaukseen. Puolestaan kuusi huonoiten menestynyttä tiimi joutuu tyytymään Spring 2020 Showdown -turnaukseen, josta on kuitenkin mahdollista nousta Finals-tapahtumaan.
WE'VE GOT @OGesportsCSGO IN THE SPRING SERIES FINALS! 
With a strong performance on Inferno they complete the comeback and win the series 2-1!
#BLASTPremier
With a strong performance on Inferno they complete the comeback and win the series 2-1!
#BLASTPremier
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Suomen Overwatch-maajoukkue lähtee World Cup -karsintoihin kovin tavoittein
- Rocket League -maajoukkue suoralla kutsulla ENC lopputurnaukseen
- Suomen maajoukkueen Rainbow Six Siege kokoonpano on julkaistu
- Elisa Esports käynnistää uuden CS2-turnaussarjan Assemblyillä
- Digital Racing ESM-mestaruus ratkaistu
- Falconsille jo seitsemäs finaalitappio vuoteen
- Matias ”Banjo” Kivistön Fokukselle kirvelevä finaalitappio
- Topias Taavitsaisen entinen seura lopettaa toimintansa – Tundra vetäytymässä Dota 2:sta
- HAVU:n pelit jäivät lohkovaiheeseen BC Game Masters Championship Season 2:ssa
- Perinteinen ukrainalaisjoukkue pistänyt pelaajansa myyntiin?
- Suomen Overwatch-maajoukkue lähtee World Cup -karsintoihin kovin tavoittein
- Taimou kertoi lopettavansa Overwatchin – alkaako tavoittelemaan ammattilaisuutta VALORANTissa?
- G2 Esportsin valmentajalla korona – XTQZZZ sivussa pudotuspelit
- Roobet Cup 2022 tarjosi yllätyksen ja tiukan taiston
- Aleksi ”Aleksib” Virolainen on taktinen nero – katso ovela pelaaminen
- Ammattipelaaja antoi mielipiteensä Valorantin rank-systeemistä – ”Ei kukaan pelaa vain huvikseen”
- Apua, naisia sodassa – Battlefied V – Kolumni
- Battlefield V on kuukauden ajan ilmaiseksi kokeiltavissa – taistelut on kuitenkin rajattu viikonlopuille
- BLAST Pro Series Los Angeles CS:GO-turnaus julki!
- HAVU hakee jo neljättä peräkkäistä FEL-mestaruuttaan – nouseeko SJ Gamingin rinnalle uusia haastajia?


