Huikea comeback toi OG:lle pudotuspelipaikan – Dignitaksen paketti ei pysynyt lopulta kasassa!
Aleksi ”Aleksib” Virolaisen johtaman OG:n huikea comeback tuotti joukkueelle 2-1-voiton ja samalla paikan pudotuspeleihin cs_summit 7 -turnauksessa.
Cs_summit 7 -turnaus jatkui OG:n osalta torstaina, kun vastaan asettui ennen aiemmin tällä viikolla kohdattu Dignitas.
OG aloitti Infernon erinomaisesti, joka näkyi puolenvaihdossa. T-puolelta aloittanut kansainvälinen joukkue johti ottelua 11-4, mutta Dignitas ei luovuttanut. Ruotsalaisjoukkue nousi 11-4 tappioaseamasta tasoihin ja ohi. Lopulta OG ei onnistunut saamaan yhtäkään CT-kierrosta, joten ensimmäinen kartta kirjattiin Dignitakselle lukemin 16-11.
Seuraavana vuorossa oli Dignitaksen valitsema Train. OG ja Dignitas kohtasi aiemmin tällä viikolla juurikin Trainissa, jolloin Aleksib:n johtama joukkue oli aivan ahdingossa. Maanantaina Dignitas tuhosi OG:n lukemin 16-3, mutta tänään oli uusi päivä.
CT-puolelta aloittanut OG pelasi kohtalaisen puolustuspuolen, joka kirjattiin joukkueen eduksi lukemin 8-7. Hyökkäyspuolelle siirtynyt OG onnistui pitämään johtoasemansa kartan loppuun asti, jonka seurauksena OG naulasi kartan itselleen lukemin 16-12 ja samalla tasoitti ottelun 1-1:een.
Ratkaisevana karttana nähtiin Dust 2. Dignitas aloitti CT-puolen valoisasti, kun puolisko kirjattiin heidän eduksi lukemin 9-6. OG otti pistoolikierrokset nimiinsä, mutta sen jälkeen Dignitas meni omia menojaan. Dignitas eteni jopa 15-11 johtoon, mutta Aleksib kokosi joukkueensa ja palasi takaisin peliin mukaan. Ottelu eteni aina jatkoajalle saakka ja ensimmäisen jatkoajan jälkeen OG juhli 2-1-karttavoittoa, kun Dignitas kaatui Dust 2:ssa lukemin 19-16.
OG jatkaa turnauksen parissa lauantaina, jolloin pudotuspelit alkavat. Pudotuspelivastuksesta ei ole vielä varmaa tietoa.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Suomen Overwatch-maajoukkue lähtee World Cup -karsintoihin kovin tavoittein
- Rocket League -maajoukkue suoralla kutsulla ENC lopputurnaukseen
- Suomen maajoukkueen Rainbow Six Siege kokoonpano on julkaistu
- Elisa Esports käynnistää uuden CS2-turnaussarjan Assemblyillä
- Digital Racing ESM-mestaruus ratkaistu
- Falconsille jo seitsemäs finaalitappio vuoteen
- Matias ”Banjo” Kivistön Fokukselle kirvelevä finaalitappio
- Topias Taavitsaisen entinen seura lopettaa toimintansa – Tundra vetäytymässä Dota 2:sta
- HAVU:n pelit jäivät lohkovaiheeseen BC Game Masters Championship Season 2:ssa
- Perinteinen ukrainalaisjoukkue pistänyt pelaajansa myyntiin?
- CS:GO kartta Cache uudistettiin – katso kuvat muutoksista täältä
- Seitsemänkertainen Tetriksen maailmanmestari Jonas Neubauer on kuollut
- ENCE lunasti pudotuspelipaikan ensimmäisenä joukkueena
- Gla1ve palasi Astraliksen pelinsisäisen johtajan rooliin – tässä näyte uskomattomasta nerokkuudesta!
- Helsinki REDS paljasti uuden CS:GO-joukkueensa!
- Jättiorganisaatio TSM julkaisi Valorant-joukkueen – mukana viisi CS:GO-tähteä!
- Majoreillakin Team Vitalitya edustanut ranskalainen ulos organisaatiosta
- Suomalaisen Brawl Stars -pelin ensimmäinen World Finals -turnaus pelataan viikonloppuna
- Atomisaurus tallustelee PUBG:n mobiiliversioon
- Dignitas julkaisi uuden Overwatch kokoonpanonsa – mukana myös suomalainen ”LiNkzr”!
