HAVUn lento jatkuu EPL:n karsinnoissa – nyt oli Northin vuoro nöyrtyä
Kuva: HAVU Gaming
HAVU jatkaa vahvaa suorittamistaan ESL Pro Leaguen karsinnoissa.
Alemman kaavion puolivälierissä HAVU kaatoi tanskalaisen Northin kartoin 2-1 (Train 19-17, Overpass 13-16, Dust 2 16-4).
HAVUn ja Northin välinen ottelu aloitettiin suomalaisjoukkueen valitsemassa Trainissa. Tanskalaiset onnistuivat nappaamaan ensimmäisen puoliskon CT-puolelta nimiinsä lukemin 8-7. HAVUn CT-puoli oli alkuun todella upeaa katsottavaa ja sen näytti myös tulostaulu. HAVU johti ottelua parhaimmillaan 14-7, mutta North ei luovuttanut ja nousi vieden kartan aina jatkoajalle saakka.
Jatkoajalla HAVU onnistui pelastamaan karttavalintansa ja nappaamaan karttavoiton tiukasti lukemin 19-17.
Northin valitsema Overpass alkoi HAVUn kannalta pettymyksellä. Joukkue onnistui avaamaan kierrostilastot auki vasta yhdeksännellä kierroksella. Suomalaiset pystyivät silti kaivamaan CT-puolelta viisi kierrosta ennen puolenvaihtoa. T-puolelle siirryttyä HAVU ei onnistunut saamaan kaikkeaan irti, jotta 2-0-voitto olisi irronnut. Tanskalaiset juhlivat lukemin 16-13-karttavoittoa.
Viimeisenä ja ratkaisevana karttana nähtiin Dust 2. HAVU heräsi otteluun viidennellä kierroksella ja sen jälkeen ensimmäinen puolisko mentiin Eetu ”sAw” Sahan johtaman joukkueen johdolla. Puolenvaihdon yhteydessä lukemat olivat suomalaisille peräti 11-4. HAVU oli ilmiömäisessä vireessä, eikä antanut Northille mitään mahdollisuuksia myöskään T-puolelta. Loppulukemiksi kirjattiin 16-4 ja näin HAVU juhli 2-1-voittoa.
Voiton ansiosta HAVU eteni yhden ottelun lähemmäksi paikkaa ensi kauden ESL Pro Leaguesta. Alemman kaavion semifinaalissa joukkue kohtaa Spiritin tiistaina kello 15.00.
Stunning 16-4 sweep on Dust II sums up the 2-1 victory for us over @TheNorthIsHere, GG WP! 

We're facing @Team__Spirit tomorrow in the lower bracket final at 15:00 EEST, until then
#HAVUJA #ESLProLeague
We're facing @Team__Spirit tomorrow in the lower bracket final at 15:00 EEST, until then
#HAVUJA #ESLProLeague
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Suomen Overwatch-maajoukkue lähtee World Cup -karsintoihin kovin tavoittein
- Rocket League -maajoukkue suoralla kutsulla ENC lopputurnaukseen
- Suomen maajoukkueen Rainbow Six Siege kokoonpano on julkaistu
- Elisa Esports käynnistää uuden CS2-turnaussarjan Assemblyillä
- Digital Racing ESM-mestaruus ratkaistu
- Falconsille jo seitsemäs finaalitappio vuoteen
- Matias ”Banjo” Kivistön Fokukselle kirvelevä finaalitappio
- Topias Taavitsaisen entinen seura lopettaa toimintansa – Tundra vetäytymässä Dota 2:sta
- HAVU:n pelit jäivät lohkovaiheeseen BC Game Masters Championship Season 2:ssa
- Perinteinen ukrainalaisjoukkue pistänyt pelaajansa myyntiin?
- CS:GO kartta Cache uudistettiin – katso kuvat muutoksista täältä
- Seitsemänkertainen Tetriksen maailmanmestari Jonas Neubauer on kuollut
- ENCE lunasti pudotuspelipaikan ensimmäisenä joukkueena
- Gla1ve palasi Astraliksen pelinsisäisen johtajan rooliin – tässä näyte uskomattomasta nerokkuudesta!
- Helsinki REDS paljasti uuden CS:GO-joukkueensa!
- Jättiorganisaatio TSM julkaisi Valorant-joukkueen – mukana viisi CS:GO-tähteä!
- Majoreillakin Team Vitalitya edustanut ranskalainen ulos organisaatiosta
- Suomalaisen Brawl Stars -pelin ensimmäinen World Finals -turnaus pelataan viikonloppuna
- Atomisaurus tallustelee PUBG:n mobiiliversioon
- Dignitas julkaisi uuden Overwatch kokoonpanonsa – mukana myös suomalainen ”LiNkzr”!
