HAVU:n kokoonpanossa muutoksia – disturbed astuu alas valmentajan paikalta
Kuva: Dreamhack
Suomalainen Counter-Strike -joukkue HAVU on tehnyt muutoksia CS-kokoonpanoonsa. Muutokset eivät koske pelaajia, vaan pikemminkin joukkueen valmennusosastoa.
HAVU:n pitkäaikainen valmentaja Taneli ”disturbed” Veikkola astui alas valmentajan paikalta vaikean alkuvuoden jälkeen. Aikanaan HLTV:n 14:sta paras joukkue HAVU on tipahtanut samaisen listan sijalle 89, sillä uudella kokoonpanolla ei yksinkertaisesti ole lähtenyt rullaamaan.
Veikkola kertoi HAVU:n tiedotteessa, että päätös on pyörinyt hänen päässään jo jonkin aikaa, sillä haluttuja tuloksia ei ole saatu aikaiseksi:
”Viime kuukaudet ovat olleet todella vaikeita minulle, sillä en ole onnistunut korjaamaan joukkueen ja yksilöpelaajien tekemiä virheitä. Tämä joukkue tarvitsee uuden alun todella vaikean alkuvuoden jälkeen, ja uskon että myös uutta lähestymistapaa peliä kohtaan tarvitaan. Toivon, että tämä päätös avaa joukkueen potentiaalin.”
”Vaikka astun alas valmentajan paikalta, en kuitenkaan lähde HAVU:sta, sillä pysyn yhtenä jäsenenä, ja toimin joukkueen takana. En vielä ole satavarma, mitä teen seuraavaksi, mutta pysyn varmasti eurheilussa, jossa minun tavoitteet vieläkin lepäävät.”
disturbed päätti tiedotteen kiittämällä kaikkia, keiden kanssa valmentaja on työskennellyt kiittäen myös kaikkia faneja, jotka seurasivat HAVU:n matkaa vuosien varrella.
Time for a change, hope the team finds their groove and show their real potential!
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Aleksi ”Aleksib” Virolaisen NAVI suoraan välieriin BLAST Openissa
- Jimi ”Jimpphat” Salon turnaus päätökseen Rotterdamissa
- NAVI jatkoon Rotterdamissa
- Jimi ”Jimpphat” Salon MOUZ avasi tappiolla Rotterdamissa
- BLAST Open Rotterdam käynnistyi – NAVI vahvana
- Aleksi ”Aleksib” Virolainen pääsi juhlimaan voittoa
- Aleksi ”Aleksib” Virolainen finaaliin
- Aleksi ”Aleksib” Virolaisen NAVI jatkoon – Jimi ”Jimpphat” Salolle pettymys
- Suomen matka e-koripallon EM-kisoissa päättyi puolivälieriin
- NAVI puristi jatkoon ESL Pro Leaguessa
- Natus Vincere hankki 15-vuotiaan lupauksen – poseeraa s1mplen kanssa kuvassa vuonna 2018!
- ”Vähän harmitti kun puoli Hartwall-areenaa joi HAVU:n piikkiin”, Arctic Invitational -turnauksen yleisö tilasi juomia HAVU:n laskuun
- Aleksi ”Aleksib” Virolaisen G2 jatkoon helposti! Pelissä jäätävä clutch
- Derken Fnatic voitti lohkon – ”Tämä on kuolemanlohko meidän takiamme”
- hREDS kiinnitti Topi “LYNXi” Kaupin – vanha pelaaja Samppa sai kylmät kiitokset
- Juhob huijaussyytösten kohteena – Tämä videoklippi sai yleisön barrikadeille
- 10 kysymystä e-urheilusta: Testaa tietosi kilpapelaamisen maailmasta!
- 100 Thieves otti riveihinsä jälleen yhden huippupelaajan – Koossa komea rosteri
- 100 Thieves pomolle haukut – ”Pelaa mielummin uutta Call of Dutya kuin katsoo joukkueensa CS-finaalia”
- 16-vuotias superlupaus Anders Vejrgang voitti virtuaalisen Bundesliigan
