FaZe iskenyt silmänsä karriganiin – korvaisi NiKon jättämän roolin?

FaZe Clan on tiettävästi asettanut silmänsä mousesportsin pelinsisäiseen johtajaan Finn ”karrigan” Anderseniin, joka tulisi korvaamaan äskettäin lähteneen Nikola ”Niko”Kovačin.
The Clutch -sivuston mukaan FaZe on kiinnostunut tanskalaispelaajasta, jolla on sopimus mousesportsin kanssa vuoteen 2021 saakka. Karrigan saapuu vapaille markkinoille ensi vuoden maaliskuussa, mutta FaZella olisi myös mahdollisuudet ostaa Karrigan nyt, mutta mousesportsin asettamalla hintapyynnöllä.
FaZen brasilialaistähti Marcelo ”coldzera” David on yrittänyt puskea karriganin hankkimista eteenpäin siitä lähtien, kun NiKo siirtyi lokakuussa G2:n riveihin. Coldzera toimii tällä hetkellä joukkueen pelinsisäisenä johtajana, mutta karriganin tulo toisi joukkueelle huikean tietotaidon CS:stä, ja samalla myös coldzera pääsisi pelaamaan vahvuuksillaan.
Mousesports oli viime vuoden loppuvuodesta 2020 vuoden alkuvuoteen yksi maailman parhaimmista CS:GO-joukkueista, mutta online-kauden alkaessa joukkueen suunta on mennyt alaspäin.
On tietenkin epäselvää, onko karriganilla haluja palata FaZen riveihin, josta hänet potkittiin pois vuonna 2018.
FaZen kokoonpano, mikäli siirto tapahtuu:
🇧🇷 Marcelo “coldzera” David
🇩🇰 Finn “karrigan” Andersen
🇱🇻 Helvijs “broky” Saukants
🇳🇴 Håvard “rain” Nygaard
🇩🇰 Markus “Kjaerbye” Kjærbye
🇸🇪 Olof “olofmeister” Kajbjer
Ota eurheilu.org seurantaan myös Twitterissä.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Nikita ”Derke” Sirmitevin Fnatic finaaliin – Elias ”Jamppi” Olkkosen turnaus ohi
- NAVI:n taival päätökseen Astanassa
- Uudistettu eChampions League käynnistyy
- Aleksi ”Aleksib” Virolaisen NAVI jatkoon
- NAVI taistelee jatkopaikasta Astanassa
- Elias ”Jamppi” Olkkosen BBL taisteli tiensä jatkoon
- Nikita ”Derke” Sirmitevin Fnatic taistelee finaalipaikasta
- Aleksi ”Aleksib” Virolaisen NAVI aloitti voitolla Astanassa
- Elias ”Jamppi” Olkkosen ja Nikita ”Derke” Sirmitevin joukkueet jatkoon
- Suomalaisvalmentaja G2-huhujen kohteena