FaZe Clan on voittanut Miikka ”suNny” Kempin Mousesportsin tiukassa finaalissa Brasiliassa. Viisi päivää kestänyt turnaus huipentui viihdyttävään paras viidestä -finaaliotteluun, jonka ratkaisu vaati kaikki viisi karttaa. Mousesports ei vieläkään kyennyt murtamaan viime aikoina useaan otteeseen kohtaamaansa FaZe Clania, joka nappasi taskuunsa tittelin lisäksi myös 100 000 dollaria.

FaZe ja Mousesports, lohkojensa kärkijoukkueet, aloittivat finaalin Mousesportsin valitsemalla Infernolla. FaZe vei Mousesportsia omassa kartassaan lopulta 16-6 numeroihin asti, mikä ei enteillyt Mousesportsille hyvää. FaZen valitsemassa Cachessa peli jatkui samalla teemalla, sillä FaZe otti heti 11-0 johdon. Mousesportsin Tomáš ”oskar” Šťastnýa turnaukseen paikkaamaan lähtenyt Yhdysvaltalaisvahvistus Jordan ”n0thing” Gilbert otti 12. kierroksella ensimmäiset pisteensä, mikä käänsi vihdoin Mousesportsin pelin parempaan suuntaan. Mousesports nousi 11-0 tilanteesta lopulta uskomattomaan 16-14 voittoon, suurelta osin ”n0thingin” ja Chris ”chrisJ” de Jongin panoksen ansiosta. Erityisesti ”chrisJ” teki arvokasta työtä loppua kohti, muun muassa pelastamalla joukkueensa voittamalla elintärkeän kolme vastaan yksi tilanteen, mikä esti FaZen 15. kierrosvoiton, mahdollistaen voiton vielä Mousesportsille.

Mousesportsin hyvä rytmi kantoi vielä Trainiin asti, jonka joukkue voitti numeroin 16-12. Tämän jälkeen finaaliottelu jatkui pääpiirteittäin tasaisena, joskin FaZe vaikutti omaavan niukan etuaseman Miragessa. Niukka hallinta kasvoi kuitenkin pian yhä ylivoimaisemmaksi, ja Mousesportsin antauduttua FaZen paineen alla ei mitään ollut enää tehtävisssä. FaZe voitti Miragen, ottelun neljännen kartan 16-9, mikä lähetti joukkueet finaalin viimeiseen karttaan kokonaistilanteesta 2-2.

Valituista kartoista ylitse jäänyt Dust 2 oli finaalin ratkaiseva kartta. Mousesportsin sinnikkäästä taistelusta huolimatta FaZe pääsi karkaamaan 15-10 johtoon, eikä toisessa kartassa vaikuttavan comebackin tehnyt Mousesports kyennyt enää nousemaan tästä jatkoajalle. Kartta päättyi lopulta 16-10, mikä tarkoitti FaZen turnausvoittoa kokonaisluvuin 3-2.

ESL Counter-Strike

@ESLCS
Congratulations to @FaZeClan - your #ESLOne Belo Horizonte champions! 🙌

Semifinaalit

Kotiyleisön kannustaman Epitácio ”TACO” de Melon SK Gaming jäi turnauksessa jaetulle kolmannelle sijalle Team Liquidin kanssa. Molemmat joukkueet olivat lohkojensa kakkosia 2-1 voitto/häviö -saldoillaan.

SK Gaming putosi paras kolmesta -semifinaaleissa Mousesportsia vastaan kahden kartan päätteeksi. Ottelun ensimmäinen kartta, Dust 2, oli selkeää Mousesportsin hallintaa, kun taas Trainissa ottelu vaikutti vielä puoliajalle asti jatkuvan kolmanteen karttaan. Trainin toinen puolisko lähti lukemista 10-5 SK:n hyväksi, mutta Mousesports nappasi pistoolikierroksen jälkeen seitsemän kierrosta putkeen, minkä johdosta tilanne kääntyi Mousesportsille luvuin 12-11. Kotijoukkueen turnaus päättyi loppunumeroihin 16-12.

Team Liquid taas kohtasi semifinaaleissa FaZe Clanin. Ratkaisu vaati kolme karttaa huolimatta FaZen ylivoimaisesta 16-3 voitosta Nukessa. Dust 2:ssa nähtiin huomattavasti tasaisempaa taistelua. Liquidin ”TACO” oli merkittävässä roolissa kartan viimeisillä kierroksilla ja suurelta osin hänen ansiostaan Liquid sai vielä mahdollisuuden finaalipaikkaan Miragessa. Liquid voitti Dust 2:n niukasti luvuin 16-14.

Liquidin tahti ei kuitenkaan Miragessa riittänyt, vaikka heistä olikin nyt enemmän vastusta kuin Nukessa. Ennen puoliaikaa joukkueet olivat vielä 6-6 tasatilanteessa, ja ensimmäinen puolisko päättyi 9-6 FaZelle. Toisella puoliskolla FaZe otti ohjat, häviten Liquidille enää yhden kierroksen koko loppuaikana. FaZe voitti ottelun 16-7 ja eteni finaaliotteluun.

ESL One Belo Horizonte 2018 tulokset
1. FaZe Clan $100 000
2. Mousesports $40 000
3.-4. Team Liquid $17 000
SK Gaming
5.-6. Space Soldiers $8 000
BIG
7.-8. Ghost Gaming $5 000
Não Tem Como

Kuvalähde: ESL One Twitter