Maailman kärkipelaaja ei selvästikkään ole noussut huipulle ilman harjoittelua.

Blast Premiere -striimin aika yksi tarkkasilmäinen fani bongasi ruudulta Oleksandr ”s1mple” Kostylievin käyttäjätilin peliaikalukemia, ja selvästi maailman parhaana pidetyn pelaajan taidot eivät ole ilmestyneet ilman uskomatonta määrää harjoittelua.

Striimista napatun kuvakaappauksen mukaan tällä hetkellä Natus Vinceressä pelaava s1mple on viettänyt pelissä aikaa 16 122 tuntia. Ukrainalainen huipputähti on siis upottanut peliin reilusti yli kuusisataa kokonaista päivää, lähes kahden vuoden edestä. Täysiksi kahdeksan tunnin työpäiviksi muutettuna lukemasta tulee melkein kahdeksan kokonaisen työvuoden edestä peliaikaa. Tässä vaiheessa voidaan siis epäilemättä puhua todella kovasta kokemuksesta.

Simple has 16122 hours in CS
byu/Lyypa inGlobalOffensive

CS:GO:n huipulle pääseminen ja siellä pysyminen kuitenkin vaatii todella tiukkaa ja säännöllistä harjoittelua, joten pienillä peliajoilla ei kärkeen olisikaan asiaa. S1mple kuitenkin myös striimaa omia pelejään säännöllisesti, mikä myös kasvattaa nopeasti pelattuja tuntimääriä.

Todellisuudessa lukemat saattavat kokonaisuudessaan olla lähempänä jopa 20 000 tuntia, jos lasketaan myös muilla käyttäjätileillä kerrytetyt tunnit.

 

 

Lähde: Dexerto.com.

Kuva: Tim P. Whitby / Getty Images for OMEN by HP.