EU näytti vihreää valoa uudelle tekijänoikeuslainsäädännölle – Twitch ja YouTube vaikeassa asemassa

Euroopan unionin parlamentti on hyväksynyt uuden tekijänoikeuslainsäädännön, joka on herättänyt tunteita laidasta laitaan.
Varsinkin tekijänoikeusdirektiivin artikla 13 on aiheuttanut huolta sisällöntuottajien, sekä eri palveluntarjoajien parissa. Uudistuksen tavoitteena on lähtökohtaisesti parantaa esimerkiksi tubettajien, animaattorien, muusikoiden, sekä muiden eri sisältöjen kanssa työskentelevien asemaa, tiukentamalla heidän tuottamansa sisällön oikeuksien valvontaa.
Vaikka paperilla ajatus kuulostaa hyvältä, on uudistuksella kauaskantoisia vaikutuksia. Esimerkiksi YouTube ja Twitch pyrkivät vastustamaan artiklan voimaantuloa. Tämä johtuu siitä, että palveluntarjoajien tulee artiklan mukaan varmistaa, ettei heidän omistamissaan palveluissa ole sisältöjä, joka rikkovat tekijänoikeuksia.
Uudella direktiivillä voi olla raskaita seurauksia kyseisille palveluille, sekä henkilöille, jotka haluavat tuottaa sisältöä edellä mainittuihin palveluihin. Esimerkiksi pelivideoiden tekeminen hyödyntää kolmannen osapuolen omistamaa sisältöä. Muutos voi siis johtaa erilaisten filttereiden tai muunlaisen valvonnan lisäämiseen.
Näin maalaisjärjellä voisikin tiivistää, että artikla 13 siirtää yksilön vastuuta rikkomuksesta rikkeen mahdollistaneen palvelun harteille.
Pahimmillaan muutos voi periaatteessa johtaa siihen, että eri palvelut joutuvat sulkemaan osia tarjonnastaan tai lopettamaan palvelun tarjoamisen kokonaan osasta Eurooppaa. Artikla 13 on kaikkineen hyvin vaikeaselkoinen, joten voit itse käydä kurkkaamassa koko paperin täältä.
- ENCE teki huiman nousun CSGO:n maailmanlistalla
- ENCE upeasti IEM Dallasin voittoon
- Seitsemän ukrainalaista CSGO-pelaajaa jätti palaamatta maahan ajallaan
- ENCE upeasti suoraan välieriin huipputurnauksessa
- VALORANT-tähti aikoo vaihtaa CS:n puolelle
- ENCE takoi ennätyksellisen taloudellisen tuloksen
- VALORANT-ammattilainen sai vankeutta ottelumanipulaatiosta
- ENCE eteni huipputurnauksen pudotuspeleihin
- Elias ”Jamppi” Olkkonen on Euroopan mestari!
- HAVU:n taival huipputurnauksessa päätökseen – Aleksi Virolaisen NiP jatkaa
- NaVi kerää rahaa Ukrainalle – s1mple kaivoi kuvettaan jättisummalla
- Riot Games paljasti laajan ottelumanipulaatiotapauksen – yhteensä 14 pelaajaa syytetty
- Elisa Mastersin finalistit selvillä
- TOP 10: Parhaat pelit samalta sohvalta pelattavaksi
- CS-legenda tekee paluun pelikentille
- Epic Games mahdollisti vihdoin tilien yhdistämisen – Näin se hoituu
- Fnatic juhli Elisa Mastersin voittoa
- PuBG:n maailmanmestaruudesta taistelee kaksi suomalaista
- Suomalainen Esports-organisaatio konkurssiin
- E-urheilun olympialaiset tulossa? KOK järjestää e-urheilun olympiaviikon ensi kesänä