Fortnite nauttii edelleen äärimmäisen kovaa suosiota, mutta tuottojen perusteella se ei enää ole samanlainen ylivoimainen jättiläinen aiempaan verrattuna.

Vuoden 2018 lopulla Epicin ilmaisräiskintä oli ylivoimaisesti tuottoisin konsolipeli analytiikkayhtiö SuperDatan tilastojen mukaan. PC-pelaajienkin keskuudessa peli ylsi kolmannelle sijalle, ainoastaan League of Legendsin ja Dungeon Fighter Onlinen tienestien ohittaessa sen.

Pelin alamäki alkoi kuitenkin vuonna 2019, ja vuoden loppuun menessä se oli jo pudonnut PC-pelien listauksesta top 10:n ulkopuolelle. Konsolilistauksessa Fortnite oli myös tippunut viiden sijoituksen verran sijalle kuusi. Vuoden 2020 tammikuu viimeistään osoitti pelin alamäen jyrkkyyden, sillä kyseisen kuukauden tienestit olivat pelille heikoimmat lähestulkoon sen julkaisusta lähtien.

Pelin Chapter 2:sen julkaisuspektaakkeli ja sen jälkeen tasaisin väliajoin julkaistut tapahtumat ovat toki keränneet huomiota pelille, mutta pelaajamäärien ja tienestien tasaiseen laskuun ne eivät ole toistaiseksi tehonneet.

Chapter 2:sen kakkoskauden ja pelin loppuvuoden tapahtumien harteilla lepää paljon, jos Epic toivoo vielä saavansa nostettua pelin takaisin loistokkaaksi rahantekokoneeksi, jollainen se oli aikaisemmin.

 

Lähde: CNET.com.

Kuva: Epic Games.