Epic Games haastoi jo toisen Fortnite Chapter 2 -pelintestaajan oikeuteen
Kuva: Epic Games
Jo toinen Fortnite-pelintestaaja on haastettu oikeuteen Fortnite Chapter 2 -tietojen vuotamisesta verkkoon. Kanadalainen pelintestaaja sai potkut vain päivä tietovuodon tapahtumisen jälkeen.
Global News uutisoi Epic Gamesin haastaneen pelintestaaja Lucas Johnstonin oikeuteen, Fortnite Chapter 2 -päivityksen tietojen vuotamisesta verkkoon. Yhtiö väittää Johnstonin ladanneen verkkoon ottamansa kuvakaappauksen, työskennellessään Keywords Studiosilla missä pelintestaus tapahtui.
Raportin mukaan, Johnston on ottanut kuvakaappauksen elokuun 30. päivä ja julkaissut sen Fortnite Competitions foorumilla syyskuun 12. päivä. Johnston sai seuraavana päivänä potkut.
Johnston on myöntänyt ottaneensa kuvakaappauksen, sekä lähettäneensä sen itselleen sähköpostilla. Hän on kuitenkin kiistänyt syytteen kuvan jakamisesta verkkoon.
Epic Games vaatii Johnstonilta salassapitosopimuksen rikkomisesta korvauksia 85 000 dollaria.
Epic Games haastoi viime kuussa myös pelintestaaja Ronald Sykesin oikeuteen Fortnite Chapter 2 -tietojen vuotamisesta. Sykes oli kertonut Twitterissä paljastuksia tulevasta päivityksestä peliä testattuaan.
Epic Gamesin mukaan vastaavanlaiset vuodot satuttavat yhtiötä, koska paljastukset poistavat Fortnite-yhteisöltä jännityksen tulevista päivityksistä, eikä niiden virallinen paljastaminen enää vuotojen jälkeen ilahduta pelaajia samalla tavalla.
Lähteet: PCGamer/Global News, Kuva: Epic Games
LUE MYÖS:
- Suomen Overwatch-maajoukkue lähtee World Cup -karsintoihin kovin tavoittein
- Rocket League -maajoukkue suoralla kutsulla ENC lopputurnaukseen
- Suomen maajoukkueen Rainbow Six Siege kokoonpano on julkaistu
- Elisa Esports käynnistää uuden CS2-turnaussarjan Assemblyillä
- Digital Racing ESM-mestaruus ratkaistu
- Falconsille jo seitsemäs finaalitappio vuoteen
- Matias ”Banjo” Kivistön Fokukselle kirvelevä finaalitappio
- Topias Taavitsaisen entinen seura lopettaa toimintansa – Tundra vetäytymässä Dota 2:sta
- HAVU:n pelit jäivät lohkovaiheeseen BC Game Masters Championship Season 2:ssa
- Perinteinen ukrainalaisjoukkue pistänyt pelaajansa myyntiin?
- Liquidin valmentajaksi hyppää Jason ”moses” O’Toole – korvaa Eric ”adreN” Hoagin
- Video: Team Vitalityn Cédric ”RpK” Guipouy pelleili FaZe Clanin kustannuksella – salamannopea Desert Eagle 4k!
- ENCE aloittaa matkansa New Yorkin CS-turnauksessa ottelulla G2-joukkuetta vastaan
- NRG penkitti IGL:nsä! – Tilalle tuttu nimi
- Atomisaurus tallustelee PUBG:n mobiiliversioon
- Dr Disrespectin Twitch-tili suljettiin yllättäen
- Australian CS-niekka näytti tulisia otteita Liquidia vastaan – katso Justin ”jks” Savagen kuuden sekunnin ässä!
- FC Haka on eFutisliigan ensimmäinen mestari – ennakkosuosikille pronssisija
- IEM Katowice 2019: ENCE VS Team Spirit!
- Dzhami ”Jame” Ali veti upean yksilösuorituksen – hiirilauma kotiin