Entinen vapaaottelija Ronda Rousey hyppää Facebook Gamingin kelkkaan

Vapaaottelijana menestynyt Ronda Rousey on jättänyt tappelu-uransa taakse ja ilmoitti aikovansa jatkossa keskittyä striimaamiseen Facebook Gaming -alustalla.
Rousey on menestynyt painija ja vapaaottelija, ja hän oli muun muassa ensimmäinen Yhdysvaltalainen nainen, joka on voittanut olympiamitalin judossa. Myöhemmin hän siirtyi vapaaottelun pariin ja piti UFC:n naisten mestaruutta hallussaan kolmen vuoden ajan.
Vapaaottelusta Rousey siirtyi showpainin ja näyttelemisen pariin, ja hän esiintyi muun muassa Expendables ja Furious 7 -elokuvissa. Nyt hän aikoo kuitenkin ilmoituksensa mukaan rauhoittua striimaamiseen pariin.
Fb.gg/RondaRousey
Rouseyn ensimmäinen lähetys on 18. helmikuuta ja hän on luvannut lahjoittaa sen kaiken tuoton Australian maastopalojen tuhojen korjaamiseen. Hän kertoo olevansa todella kova Pokemon-fani ja aikookin aloittaa striimaamalla Pokemon: Swordia ja Shieldiä.
”Pelaaminen on aina ollut iso osa elämääni, enkä voi odottaa sen intohimon jakamista miljoonien fanieni kanssa Facebook Gamingissä”, Rousey kertoi. ”Striimieni kautta ihmiset pääsevät hengailemaan aidon minun kanssa, eikä sen hahmo-version, jonka he ovat tottuneet näkemään.”
Lähde: Dotesports.com
Kuva: Alberto E. Rodriguez / Getty Images For Nickelodeon.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- MOUZ välieriin Austinissa
- ENCE:n CS2-valmentaja jättää seuran
- Saudiseura maksoi jättimäisen siirtosumman tulevaisuuden tähdestä
- MOUZ pudotuspeleihin Austinissa
- NAVI jatkoon Austinissa – MOUZin taistelu jatkuu
- NAVI:lle tappio – MOUZ piti turnauksensa elossa
- NAVI aloitti majorin vahvasti – MOUZ pulassa
- Eetu ”sAw” Sahan aikakausi Heroicissa päättyi tappioon
- Heroic piti major-unelmansa elossa
- Eetu ”sAw” Sahan Heroic selkä seinää vasten
- Atomisaurus tallustelee PUBG:n mobiiliversioon
- Dr Disrespectin Twitch-tili suljettiin yllättäen
- NRG penkitti IGL:nsä! – Tilalle tuttu nimi
- Pokémon-kouluttajien vuoden kohokohta tulee taas: Pokémon GO Fest 2021
- Twitch-striimaaja kuoli pelissä ja purki raivonsa perheeseen – järkyttävä video leviää netissä
- Suomen ensimmäinen tason 50 kouluttaja vastaa huijauskohuun – HelsinkiTrolli: ”Huutelut kannattaa jättää omaan arvoonsa”
- Elias ”Jamppi” Olkkosen BBL vakuuttavaan voittoon
- ENCE:n CS2-valmentaja jättää seuran
- Epic Games mahdollisti vihdoin tilien yhdistämisen – Näin se hoituu
- NHL-pelin 6vs6 Suomen mestari on FILADELPHIA – joukkue kuittasi 3 500 euroa!