”Ensimmäiset rakenteet ja koulutukset on nyt kasattu”, SEUL julkaisi e-urheilun valmennustoiminnan kehittämishankkeen loppuraportin
Suomen elektronisen urheilun liitto on julkistanut valmennustoiminnan kehittämiseen liittyvän hankkeen loppuraportin. Liitto toteutti opetus- ja kulttuuriministeriön 60 000 euron erityisavustuksella tukeman hankkeen vuosina 2018-2019.
Hankkeen päämääränä oli valmennuskoulutukseen liittyvien rakenteiden, sisältöjen ja toimintatapojen luominen sekä niiden kehittäminen yhteistyössä urheiluopisto- ja koulutusverkoston kanssa.
“Valmennustoiminnan hanke oli noin puolentoista vuoden hanke, jolla rakennettiin pohjia e-urheiluvalmentajien kouluttautumiselle yhdessä sidosryhmien kanssa. Tavoitteena oli mahdollistaa lajin ulkopuolelta tulevien pääsy lajin pariin ja myös jo lajin parissa toimineiden oman asiantuntijuuden kehittäminen”, hankkeen työntekijänä toiminut Aapo Räntilä kirjoittaa liiton julkaisemassa tiedotteessa.
”Ensimmäiset rakenteet ja koulutukset on nyt kasattu. Toivottavasti valmennuskoulutustoiminta e-urheilun saralla ottaa kovasti tuulta alleen ja näemme tulevaisuudessa isojakin avauksia sekä koulutusten syntymistä, jotta eritasoisilla valmentajilla on mahdollisuutta kehittää omaa valmentajuuttaan. Kouluttautuneempi valmentaja tarkoittaa parempaa ja tiedostavampaa valmennusta, mikä näkyy kentällä monitasoisina muutoksina. Lopputuotteena näemme tulevaisuudessa kentällä yhä enemmän kilpailukykyisiä huippukilpapelaajia.”
Julkaistu raportti käy yksityiskohtaisemmin läpi valmentajan polkua ja niitä toimenpiteitä, joiden avulla e-urheilun valmennustoimintaa voitaisiin kehittää. Lue raportti kokonaisuudessaan täältä.
Kuva: Kuvituskuva
LUE MYÖS:
- Suomen Overwatch-maajoukkue lähtee World Cup -karsintoihin kovin tavoittein
- Rocket League -maajoukkue suoralla kutsulla ENC lopputurnaukseen
- Suomen maajoukkueen Rainbow Six Siege kokoonpano on julkaistu
- Elisa Esports käynnistää uuden CS2-turnaussarjan Assemblyillä
- Digital Racing ESM-mestaruus ratkaistu
- Falconsille jo seitsemäs finaalitappio vuoteen
- Matias ”Banjo” Kivistön Fokukselle kirvelevä finaalitappio
- Topias Taavitsaisen entinen seura lopettaa toimintansa – Tundra vetäytymässä Dota 2:sta
- HAVU:n pelit jäivät lohkovaiheeseen BC Game Masters Championship Season 2:ssa
- Perinteinen ukrainalaisjoukkue pistänyt pelaajansa myyntiin?
- Video: Team Vitalityn Cédric ”RpK” Guipouy pelleili FaZe Clanin kustannuksella – salamannopea Desert Eagle 4k!
- ENCE aloittaa matkansa New Yorkin CS-turnauksessa ottelulla G2-joukkuetta vastaan
- Atomisaurus tallustelee PUBG:n mobiiliversioon
- Dr Disrespectin Twitch-tili suljettiin yllättäen
- NRG penkitti IGL:nsä! – Tilalle tuttu nimi
- Liquidin valmentajaksi hyppää Jason ”moses” O’Toole – korvaa Eric ”adreN” Hoagin
- Maailman arvokkain Pokémon-kortti vaihtoi omistajaa omakotitalon hinnalla
- Australian CS-niekka näytti tulisia otteita Liquidia vastaan – katso Justin ”jks” Savagen kuuden sekunnin ässä!
- FC Haka on eFutisliigan ensimmäinen mestari – ennakkosuosikille pronssisija
- Assembly Winter 2019 Overwatch-turnaus – Tiedot ja aikataulut