ELEAGUE CS:GO kolmas kausi julki!
Pohjois-Amerikkalainen turnausjärjestäjä ELEAGUE on kertonut palaavansa Counter-Strike-skeneen syyskuussa. ELEAGUE:n ensimmäinen kausi julkaistiin jo vuoden 2015 joulukuussa. Ensimmäisen kauden voittajaksi selviytyi Virtus.Pro joka tienasi samalla mukavat 400 000 dollaria.
ELEAGUEN toinen kausi pelattiin viimevuoden lopulla, ja sen yllätysvoittajaksi nousi OpTic, joka voitti sen hetken maailman Top 1 joukkueen, Astraliksen, finaalipelissä. Turner networkin, sekä WME-IMG:n kanssa yhteistyötä tekevä turnausjärjestäjä on palaamassa tämän vuoden toisella puolella Counter-Striken pariin suurempana kuin koskaan.
Järjestettyään ensimmäisen Majorinsa, ELEAGUE Atlanta 2017-turnauksen, turnausjärjestäjä laittoi CS:GO toimintansa väliaikaisesti jäihin ja jatkoi Street Fighter V:n parissa. Tauko ei selvästikkään ole kovin pitkä, sillä ELEAGUE kertoi toissapäivänä seuraavasta kaudestaan, jonka olisi tarkoitus alkaa 1. syyskuuta.
ELEAGUE:n kolmoskausi tulee varmasti jälleen olemaan yksi jännittävimmistä eSports-tapahtumista tämän vuoden aikana. Vaikka ELEAGUE:en osallistuvat joukkueet eivät ole vielä selvillä, odotettavissa on, että lavalla nähdään jälleen iso liuta maailman kovimpia joukkueita.
Lähteet: ELEAGUE, HLTV.org
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Sirmitevin ja Olkkosen Team Vitalitylle avaustappio
- Eetu ”sAw” Sahan G2 aloitti voitolla Krakovassa
- CS2:n suurturnaus alkaa Krakovassa
- Topias ”Topson” Taavitsaisen pelit päätökseen
- CS2:n 2027 major-turnaukset viedään Euroopan ulkopuolelle
- Joona ”Serral” Sotalalle surkeita uutisia – valtavat tulomenetykset
- Nikita ”Derke” Sirmitevin ja Elias ”Jamppi” Olkkosen joukkue voittoon
- Suomi jatkoon e-koripallon MM-karsinnoissa
- Nikita ”Derke” Sirmitev ja Elias ”Jamppi” Olkkonen aloittivat vuotensa voitolla
- Topias ”Topson” Taavitsaisen joukkueelle tappio
- CS2:n suurturnaus alkaa Krakovassa
- Eetu ”sAw” Sahan G2 aloitti voitolla Krakovassa
- Nikita ”Derke” Sirmitevin ja Elias ”Jamppi” Olkkosen joukkue voittoon
- Sirmitevin ja Olkkosen Team Vitalitylle avaustappio
- Topias ”Topson” Taavitsaisen pelit päätökseen
- Joona ”Serral” Sotalalle surkeita uutisia – valtavat tulomenetykset
- CS2:n 2027 major-turnaukset viedään Euroopan ulkopuolelle