Cloud9 signeerasi naisjoukkueen Valorantiin – osallistuvat Major-karsintaan!
Cloud9 haluaa selkeästi viedä asiaa eteenpäin, että naiset voivat myös pärjätä samalla lailla esportsissa kuin miehetkin.
Sunnuntai-iltana Cloud9 ilmoitti signeeranneensa viisi uutta pelaajaa heidän toiseen Valorant-joukkueeseen, joka kulkee niemellä Cloud9 White.
– Yksi hienoimmista asioista esportsissa ja kilpailullisessa pelaamisessa on, että toisin kuin perinteisessä urheilussa – pelaat hiirellä ja näppäimistöllä. Cloud9:n markkinointijohtaja Kristen Salvatore kertoi.
– Sillä ei ole väliä, kuka on näppäimistön takana, fyysisen kyvyn, sukupuolen tai kulttuuritaustan suhteen. Millään näistä ei ole merkitystä. On olemassa kaikki syyt siihen, että tämän pitäisi olla todella tehokas tapa muuttaa sitä, mitä ihmisten mielestä joukkueen pitäisi olla, Salvatore jatoi.
Viisikko pelasi ennen MAJKl -nimen alla. Joukkue dominoi FTW Summer Showdown -turnauksessa, joka oli pelkästään naisille suunnattu turnaus. Ainuttakaan karttatappiotta kärsinyt MAJKl vei turnauksen helposti nimiinsä ja kuittasi hulppeat 25 000 dollaria.
Joukkue edustaa ensimmäisen kerran Cloud9 Whitea 26. lokakuuta alkavassa Riot First Strike -turnauksessa, joka on Major-karsintaturnaus.
MAJKL dominoi FTW Summer Showdown -turnausta, joka oli suunnattu pelkästään naispuolisille pelaajille. 50,000 dollarin turnauksessa meno oli ylivoimaista, sillä kokoonpano ei hävinnyt yhtään karttaa. A-lohkossa viisi voittoa viidestä ottelusta ja jatkopeleissä kolme kertaa 2-0 tulos toivat joukkueelle mukavan 25,000 dollarin potin.
Joukkueen kokoonpano näyttää tältä:
Melanie “meL” Capone
Jasmine “Jazzy” Manankil
Annie “Annie” Roberts
Katsumi
Alexis “alexis” Guarrasi
Who run the World?
We are excited to announce alongside @ATT our newest @PlayVALORANT roster who's ready to take over. Please welcome #C9WHITE to the C9 family! #C9WIN
@alexismarieNY
@annie_dro
@Jazzyk1ns
@katsumiFPS
@mel_anji
Watch: youtu.be/udYWafjeWaU
We are excited to announce alongside @ATT our newest @PlayVALORANT roster who's ready to take over. Please welcome #C9WHITE to the C9 family! #C9WIN
Watch: youtu.be/udYWafjeWaU
Ota eurheilu.org seurantaan myös Twitterissä.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Suomen Overwatch-maajoukkue lähtee World Cup -karsintoihin kovin tavoittein
- Rocket League -maajoukkue suoralla kutsulla ENC lopputurnaukseen
- Suomen maajoukkueen Rainbow Six Siege kokoonpano on julkaistu
- Elisa Esports käynnistää uuden CS2-turnaussarjan Assemblyillä
- Digital Racing ESM-mestaruus ratkaistu
- Falconsille jo seitsemäs finaalitappio vuoteen
- Matias ”Banjo” Kivistön Fokukselle kirvelevä finaalitappio
- Topias Taavitsaisen entinen seura lopettaa toimintansa – Tundra vetäytymässä Dota 2:sta
- HAVU:n pelit jäivät lohkovaiheeseen BC Game Masters Championship Season 2:ssa
- Perinteinen ukrainalaisjoukkue pistänyt pelaajansa myyntiin?
- NRG penkitti IGL:nsä! – Tilalle tuttu nimi
- Valokeilassa eSM-liigassa pelaava Aleksi Aalto – ”Ensimmäiset tunnit meni touchpadilla”
- 100 Thieves julkaisi Valorant-kokoonpanon vuodelle 2022
- 100 Thieves julkisti VALORANT-kokoonpanonsa! Joukkue täynnä PUBG-ammattilaisia
- 100 Thieves päästi nuoren lupauksen menemään – pelasi 0 kierrosta
- Patrik Laine valittiin toistamiseen NHL-pelin kansikuvapelaajaksi – Myös pelaajan lämäri ikuistettiin
- Suomen ensimmäinen tason 50 kouluttaja vastaa huijauskohuun – HelsinkiTrolli: ”Huutelut kannattaa jättää omaan arvoonsa”
- Astraliksen jäsenet koettelivat onneaan ja keksivät Pekingin IEM-pokaalilleen varsin luovaa käyttöä
- Astralis täydensi joukkueensa nuorella pelaajalla
- Atomisaurus tallustelee PUBG:n mobiiliversioon