Blizzard kiusaa Hearthstonen pelaajia maksumuurin takana olevilla daily questeillä
Kuva: Blizzard Entertainment.
Hearthstonen uusi pelimuoto Battlegrounds on suljetussa betassa, mutta myös betan ulkopuoliset pelaajat saavat jo siihen liittyviä daily questejä.
Blizzard julkaisi yllättäen viime viikonloppuna BlizzConissa Hearthstonen uuden pelimuodon, Battlegroundsin. Kyseinen pelimuoto on Hearthstone-versio suositusta Auto-Battler -genrestä. Kuluneen vuoden aikana räjähdysmäisesti suosiota saaneeseen genreen kuuluu mm. Valven Dota Underlords ja Riot Gamesin Teamfight Tactics.
Ihmetystä ja tuskastumista ovat kuitenkin aiheuttaneet Battlegroundsiin liittyvät daily questit, joita on ilmestynyt myös betan ulkopuolisille pelaajille. Questit ovat tärkeä tapa kerätä pelinsisäistä valuuttaa ja kerryttää sen avulla omaa korttikokoelmaa. Betan ulkopuolisille Battlegroundsiin liittyviä questejä on kuitenkin mahdoton saada tehtyä, sillä ne vaativat uuden pelimuodon pelaamista.
Hearthstone Battlegrounds on suljetussa betassa 12. marraskuuta asti. Betaversiota pääsevät kokeilemaan kaikki BlizzConiin paikanpäällä tai virtuaalisesti osallistuneet, sekä Hearthstonen pelaajat, jotka ovat ennakkoon ostaneet peliin tulossa olevan uusimman lisäosan. Pelaajat kokevat siis, että Blizzard yrittää pakottaa heitä hankkimaan lisäosan, saadakseen päivittäiset questit suoritettua.
Kaikista kummallisinta asiassa kuitenkin on se, että Blizzard näyttää myös poistaneen mahdollisuuden vaihtaa yksi questi päivittäin. Tämän myötä homma alkaa jo haiskahtaa ikävältä pelaajien kiusaamiselta ja rahastukselta.
Forcing me to get early access for battlegrounds?Onneksi Hearthstone-fanien ei kuitenkaan tarvi kärsiä ongelmasta pitkään, sillä Battlegrounds siirtyy suljetusta betasta avoimeen jo 12. päivä. Uusi lisäosa, Descent of Dragons saapuu joulukuun 10. päivä, ja paljastuksia uusista korteista tulee lisää viikoittain. Lähde: Dexerto.com. Kuva: Blizzard Entertainment.
byu/SoggyBreadCrust inhearthstone
LUE MYÖS:
- Suomen Overwatch-maajoukkue lähtee World Cup -karsintoihin kovin tavoittein
- Rocket League -maajoukkue suoralla kutsulla ENC lopputurnaukseen
- Suomen maajoukkueen Rainbow Six Siege kokoonpano on julkaistu
- Elisa Esports käynnistää uuden CS2-turnaussarjan Assemblyillä
- Digital Racing ESM-mestaruus ratkaistu
- Falconsille jo seitsemäs finaalitappio vuoteen
- Matias ”Banjo” Kivistön Fokukselle kirvelevä finaalitappio
- Topias Taavitsaisen entinen seura lopettaa toimintansa – Tundra vetäytymässä Dota 2:sta
- HAVU:n pelit jäivät lohkovaiheeseen BC Game Masters Championship Season 2:ssa
- Perinteinen ukrainalaisjoukkue pistänyt pelaajansa myyntiin?
- Dr Disrespectin Twitch-tili suljettiin yllättäen
- 16-vuotias superlupaus kantoi G2:n voittoon ensimmäisessä kartassa!
- 160 Miljoonan Dollarin turnaus alkoi totaalisella farssilla!
- Änärin 1vs1 Suomen mestaruus jälleen Arttu ”Artuzio” Mustilalle!
- Atomisaurus tallustelee PUBG:n mobiiliversioon
- ESIC toi FBI:n mukaan vedonlyöntirikkomusten tutkintaan – isoja sanktioita luvassa
- Kiinnostava video näyttää: tässä ovat maailman suosituimmat pelit 2004-2020
- Sami ”xseveN” Laasasen debyytti HAVUn riveissä meni loistavasti – katso tästä testosamin 1v3, sekä 1v2 clutchit!
- Suomalainen striimaaja ryöstettiin live-lähetyksessä – ”Kaivappa nyt sitä kuvetta”
- Suomen ensimmäinen tason 50 kouluttaja vastaa huijauskohuun – HelsinkiTrolli: ”Huutelut kannattaa jättää omaan arvoonsa”