apEX käyttäytyi epäurheilijamaisesti clutchin jälkeen – näytti keskisormea s1mplelle
Sunnuntaina käyty IEM Beijing-Haidian -turnauksen finaali on puhuttanut CS:GO-yhteisöä kovasti.
Ensimmäisenä mieleen nousee totta kai Mathieu ”ZywOo” Herbautin ja Oleksandr ”s1mple” Kostylievin ilmiömäiset yksilösuoritukset, mutta myös yksi epäurheilijamainen käytös havaittiin kesken ottelun.
Lue myös: ZywOo veti kaksi ässää viiteen kierrokseen – ensimmäinen sai yhteisön sekoamaan!
Päätöskartan yhdennäksellä kierroksella s1mple oli yksin kolmea Vitalityn pelaajaa vastaan hengissä,ja kierros näytti menevän Natus Vincerelle supertähden yksilösuoritusten takia. Vitalityn Dan ”apEX” Madesclair onnistui kuitenkin piiloutumaan A-palatsiin, eikä s1mple ehtinyt purkaa pommia, jonka jälkeen ESL nappasi kuviin apEXin. 27-vuotias konkaripelaaja oli todella tyytyväinen suoritukseensa ja päätti laittaa molempien käsien keskisormet pystyyn, jotta s1mplen henkinen puoli järkkyisi.
CS oli ennen tunnettu todella brutaaleista huuteluista ja toisen ihon alle pääsemisestä, mutta tänä päivänä huutelut ja epäurheilijamaiset tempaukset ovat vähentyneet brutaalisti.
apeX on juuri sitä koulukuntaa, joka pelasi CS:ää vuosia sitten pienissä LAN-tapahtumissa, jossa huutelut olivat joka ottelussa vahvasti läsnä. Vanha tapa on noussut tunteiden vuoristoradassa luultavasti esille, joka on ajanut ranskalaispelaajan kyseiseen tekoon.
apEX käyttäytyi epäurheilijamaisesti clutchin jälkeen:
Ota eurheilu.org seurantaan myös Twitterissä.
Kuva: ESL – Adela Sznajder
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Suomen Overwatch-maajoukkue lähtee World Cup -karsintoihin kovin tavoittein
- Rocket League -maajoukkue suoralla kutsulla ENC lopputurnaukseen
- Suomen maajoukkueen Rainbow Six Siege kokoonpano on julkaistu
- Elisa Esports käynnistää uuden CS2-turnaussarjan Assemblyillä
- Digital Racing ESM-mestaruus ratkaistu
- Falconsille jo seitsemäs finaalitappio vuoteen
- Matias ”Banjo” Kivistön Fokukselle kirvelevä finaalitappio
- Topias Taavitsaisen entinen seura lopettaa toimintansa – Tundra vetäytymässä Dota 2:sta
- HAVU:n pelit jäivät lohkovaiheeseen BC Game Masters Championship Season 2:ssa
- Perinteinen ukrainalaisjoukkue pistänyt pelaajansa myyntiin?
- CS:GO kartta Cache uudistettiin – katso kuvat muutoksista täältä
- Seitsemänkertainen Tetriksen maailmanmestari Jonas Neubauer on kuollut
- ENCE lunasti pudotuspelipaikan ensimmäisenä joukkueena
- Gla1ve palasi Astraliksen pelinsisäisen johtajan rooliin – tässä näyte uskomattomasta nerokkuudesta!
- Helsinki REDS paljasti uuden CS:GO-joukkueensa!
- Jättiorganisaatio TSM julkaisi Valorant-joukkueen – mukana viisi CS:GO-tähteä!
- Majoreillakin Team Vitalitya edustanut ranskalainen ulos organisaatiosta
- Suomalaisen Brawl Stars -pelin ensimmäinen World Finals -turnaus pelataan viikonloppuna
- Atomisaurus tallustelee PUBG:n mobiiliversioon
- Dignitas julkaisi uuden Overwatch kokoonpanonsa – mukana myös suomalainen ”LiNkzr”!