”Äiti! Hae kamera”, 14-vuotias Fortnite-pelaaja ei pysynyt nahoissaan tultuaan Tfuen suosittelemaksi
Pienikin hetki valokeilassa voi olla kullanarvoinen mahdollisuus aloittelevalle striimaajalle. Tästä elävänä esimerkkinä toimi Zimojo, joka ei ollut pysyä nahoissaan, kun hän huomasi tulleensa Fortnite-tähti Turner ”Tfue” Tenneyn suosittelemaksi.
Selvennetään hiukan. Twitch-striimaaja voi esittää toista kanavaa silloin, jos hänellä itsellään ei ole lähetys käynnissä. Tämä on mitä loistavin tapa pitää kanava eloisana ympäri vuorokauden, ja se antaa isoille tähdille mahdollisuuden antaa näkyvyyttä itseään pienemmille striimaajille.
Turner ”Tfue” Tenney on puolestaan noussut Twitchin seuratuimmaksi tähdeksi. Hänellä on tällä hetkellä yli 7 miljoonaa seuraajaa.
Vasta 14-vuotias Zimojo ei voinut pidätellä ylitsevuotavaa riemuaan, kun hän huomasi, että Tfue jakoi hänen lähetystään omalla kanavallaan. Nuori striimaaja alkoi välittömästi kiljumaan äidilleen, vaatien tätä tulemaan kameran kanssa katsomaan.
Tfue kommentoi lopulta viraaliksi noussutta videopätkää Twitterissä varsin napakasti.
”LOL.”
Kohteliaana nuorukaisena Zimojo kiitti esikuvaansa tanssin muodossa.
Kuva: Tfue / YouTube / Kuvakaappaus, Lähde: Dexerto
LUE MYÖS:
- Suomen Overwatch-maajoukkue lähtee World Cup -karsintoihin kovin tavoittein
- Rocket League -maajoukkue suoralla kutsulla ENC lopputurnaukseen
- Suomen maajoukkueen Rainbow Six Siege kokoonpano on julkaistu
- Elisa Esports käynnistää uuden CS2-turnaussarjan Assemblyillä
- Digital Racing ESM-mestaruus ratkaistu
- Falconsille jo seitsemäs finaalitappio vuoteen
- Matias ”Banjo” Kivistön Fokukselle kirvelevä finaalitappio
- Topias Taavitsaisen entinen seura lopettaa toimintansa – Tundra vetäytymässä Dota 2:sta
- HAVU:n pelit jäivät lohkovaiheeseen BC Game Masters Championship Season 2:ssa
- Perinteinen ukrainalaisjoukkue pistänyt pelaajansa myyntiin?
- Dr Disrespectin Twitch-tili suljettiin yllättäen
- 16-vuotias superlupaus kantoi G2:n voittoon ensimmäisessä kartassa!
- 160 Miljoonan Dollarin turnaus alkoi totaalisella farssilla!
- Änärin 1vs1 Suomen mestaruus jälleen Arttu ”Artuzio” Mustilalle!
- Atomisaurus tallustelee PUBG:n mobiiliversioon
- ESIC toi FBI:n mukaan vedonlyöntirikkomusten tutkintaan – isoja sanktioita luvassa
- Kiinnostava video näyttää: tässä ovat maailman suosituimmat pelit 2004-2020
- Sami ”xseveN” Laasasen debyytti HAVUn riveissä meni loistavasti – katso tästä testosamin 1v3, sekä 1v2 clutchit!
- Suomalainen striimaaja ryöstettiin live-lähetyksessä – ”Kaivappa nyt sitä kuvetta”
- Suomen ensimmäinen tason 50 kouluttaja vastaa huijauskohuun – HelsinkiTrolli: ”Huutelut kannattaa jättää omaan arvoonsa”