Aikakauden loppu – PS Vita -konsoleiden valmistus loppuu

Yksi aikakausi on nyt tullut loppuun, sillä Sony lopettaa PS Vita -konsoleiden valmistamisen. Yhtiön verkkosivuilla lukee kahden viimeisen mallin kohdalla, että myynti lopetetaan ”pian”. Osalle saattaa tulla yllätyksenä, että laitteita ylipäätään valmistettiin vielä, mutta kyseinen kämmenkonsoli ei ollut ihan hutilyönti Sonylta.
PS Vita ei koskaan yltänyt myyntitilastojen kärkeen läntisessä maailmassa, mutta kotimaassaan Japanissa käsikonsoli oli suosittu. Vita oli aikaansa nähden erittäin tehokas kannettava pelikone, mikä oli selkeä myyntivaltti Japanissa, jossa väestö kulkee pitkiä matkoja junilla ja metroilla.
Kuitenkin läntisessä maailmassa Vita ei koskaan pystynyt todella haastamaan Nintendon paljon tehottomampaa 3DS-konsolia. Kuitenkin Nintendon laitteen valtava pelikirjasto ja erinomaiset yksinoikeuspelit juurruttivat pelaajakuntaa hyvin, kun taas Vita pyrki tavoittamaan vanhempaa yleisöä. Sopivaa kohderyhmää ei kuitenkaan löytynyt, edes laitteen analogiset tatit eivät saaneet houkuteltua FPS-pelaajia konsolin pariin.
Omissa kirjoissani Vita jää historiaan mielenkiintoisena kuriositeettina, jolle tästä huolimatta tehtiin erinomaisia pelejä. Esimerkiksi Persona 4: Golden ja Gravity Rush jo yksinään oikeuttivat laitteen olemassaolon.
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 000:een eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
- Legendaarinen Apex Legends -joukkue pisti pillit pussiin
- LoL-mestari kieltäytyi jättimäisestä palkankorotuksesta
- Elisa Masters Espoo pyörähtää käyntiin
- Aleksi ”Aleksib” Virolaisen NAVI:lle kirvelevä tappio huipputurnauksessa
- USA valloitti eFIBA:n maailmanmestaruuden
- ENCE:n miehistössä muutoksia – kapteeni ja valmentaja vaihtuivat
- Overwatch League lakkautettiin
- Joona ”Serral” Sotalalle taas komea titteli
- LoL-legenda päättää uransa
- Suomalaispeli ehdolla vuoden parhaaksi