Aika ei vain riittänyt – ENCE on ilmoittanut vetäytyvänsä pois ESEA MDL -liigasta
Tällä hetkellä Suomen tunnetuin ja menestynein Counter-Strike: Global Offensive -joukkue ENCE on ilmoittautunut vetäytyvänsä pois ESEA MDL -liigasta.
Ilmoitus tuli pian sen jälkeen, kun joukkue oli voittanut Madridissa järjestetyn BLAST Pro Series -turnauksen. Tiimin taustalla toimiva organisaatio tiedottaa, että varsinainen syy kisan kesken jättämiselle on ajan puute.
Liigan runkosarjan aikana tiimit pelaavat yhteensä 17 online-ottelua ja MDL:n voittaja karsiutuu mukaan himoittuun ESL Pro Leagueen. ENCE oli jo ennättänyt pelaamaan MDL-liigan kaksi ensimmäistä ottelua, joista molemmat pelit päättyivät suomalaisjoukkueen tappioksi.
ENCE:n päävalmentaja Slaava ”Twista” Räsäsen mukaan he eivät olisi halunneet vetäytyä liigasta. Kuitenkaan käytettävissä ollut aika ei olisi yksinkertaisesti voinut riittää jäljellä olevien otteluiden pelaamiseen. Liigan otteluiden sijaan ENCE keskittyy nyt treenaamaan tulevia turnauksia varten.
ENCE:llä riittää ohjelmaa, sillä joukkue nähdään pelkästään tämän kuun aikana kahdessa Yhdysvalloissa järjestettävässä turnauksessa. Ensimmäinen tapahtuma on cs_summit 4 (23.-26.5.) ja toinen on kuun vaihteessa järjestettävä DreamHack Dallas (28.5.-2.6).
ENCE’s CS:GO team has decided to withdraw from competing in the ESEA MDL.
The decision was taken after an internal discussion by the team regarding their calendar situation and the current landscape of Counter-Strike esports in consideration
ence.gg/article/ence-w…
#EZ4ENCE
The decision was taken after an internal discussion by the team regarding their calendar situation and the current landscape of Counter-Strike esports in consideration
#EZ4ENCE
LUE MYÖS:
- Suomen Overwatch-maajoukkue lähtee World Cup -karsintoihin kovin tavoittein
- Rocket League -maajoukkue suoralla kutsulla ENC lopputurnaukseen
- Suomen maajoukkueen Rainbow Six Siege kokoonpano on julkaistu
- Elisa Esports käynnistää uuden CS2-turnaussarjan Assemblyillä
- Digital Racing ESM-mestaruus ratkaistu
- Falconsille jo seitsemäs finaalitappio vuoteen
- Matias ”Banjo” Kivistön Fokukselle kirvelevä finaalitappio
- Topias Taavitsaisen entinen seura lopettaa toimintansa – Tundra vetäytymässä Dota 2:sta
- HAVU:n pelit jäivät lohkovaiheeseen BC Game Masters Championship Season 2:ssa
- Perinteinen ukrainalaisjoukkue pistänyt pelaajansa myyntiin?
- Atomisaurus tallustelee PUBG:n mobiiliversioon
- Dr Disrespectin Twitch-tili suljettiin yllättäen
- ESIC toi FBI:n mukaan vedonlyöntirikkomusten tutkintaan – isoja sanktioita luvassa
- Kiinnostava video näyttää: tässä ovat maailman suosituimmat pelit 2004-2020
- 16-vuotias superlupaus kantoi G2:n voittoon ensimmäisessä kartassa!
- 160 Miljoonan Dollarin turnaus alkoi totaalisella farssilla!
- NRG penkitti IGL:nsä! – Tilalle tuttu nimi
- Sami ”xseveN” Laasasen debyytti HAVUn riveissä meni loistavasti – katso tästä testosamin 1v3, sekä 1v2 clutchit!
- Suomalainen striimaaja ryöstettiin live-lähetyksessä – ”Kaivappa nyt sitä kuvetta”
- Suomen ensimmäinen tason 50 kouluttaja vastaa huijauskohuun – HelsinkiTrolli: ”Huutelut kannattaa jättää omaan arvoonsa”
