”Äh, mitä mää oikein ajattelin”, miksi virheet ärsyttävät niin paljon? – Kolumni

Pelatessa hermot ovat usein kireällä. En toki väitä että pelaaminen tekisi sinänsä pelaajasta yleisellä tasolla vihaista persoonaa, pikemminkin päinvastoin. Tunteita ja patoumia on helppo purkaa tällaisella sijaistoiminnalla, mikä ei ole omissa oloissa ongelma. Kuitenkin ryhmässä tai vastakkain pelatessa purkautuvat tunteet ja ärsyyntyneisyys voivat helposti ylittää hyvän maun rajat. Varsinkin jos kyse on kilpailullisesta toiminnasta.

Puran nyt omia tuntojani ja myönnän, että tämä kolumni muistuttaa huomattavasti enemmän blogi-tekstiä, kuin tavallisesti. Pelatessani Dotaa omat raivonpurkaukset ja vastavuoroisesti yhteisön myrkyllisyys jäävät usein huuteluun ja chattiin kirjoittelun tasolle. Vain harvoin päästän mitään ihon alle, vaikka tilanteessa mokille naureskelu, tai vielä pahempaa, omien törttöilyjen siirtäminen toisen harteille voi saada sapen kiehumaan. Sitä haluaisi aina olla itse parempi ihminen ja olla lähtemättä mukaan huuteluun. Tilanne muuttuu kuitenkin astetta henkilökohtaisemmaksi kasvokkain.

Pelaan keräilykorttipelien klassikkoa, Magic: The Gatheringiä. Nautin nimenomaan pelaajien välisestä dynamiikasta, vaikka pöydän tapahtumat viimekädessä ratkaisevatkin pelin. Silti kanssakäyminen toisen kanssa muodostaa usein kuvan siitä mitä odottaa toisen pakalta ja strategialta. Koska kaikki tapahtuu kasvotusten on kohtaaminen toisen pelaajan kanssa aito ja yleensä ystävällinen kokemus. Ei kuitenkaan aina.

Tämän rönsyilevän tekstin ytimessä ovat virheet ja siitä kumpuava ärtymys. Miten suhtautua siihen, että toinen tekee mokan, sellaisen jolla voi olla merkitystä pelin kululle? Lähestytään asiaa inhimillisestä perspektiivistä, eli allekirjoittaneen oman kokemuksen kautta.

Olin mukana Magic: The Gatherin prerelease -tapahtumassa. Tilaisuudessa pelaajat rakentavat rajatusta määrästä uuden setin kortteja itselleen 40-kortin pakan, jolla he pelaavat toisia osallistujia vastaan. Tapahtuman voittaja saa itselleen lisää uusia kortteja, rahapalkintoja ei jaeta. Tapahtuma on yksi skenen kasuaaleimmista, eli yleensä pelit pelataan hyvässä hengessä, ei hampaat irvessä.

Taistelin tieni finaalipeliin ja kun aloitimme viimeisen matsin toista finalistia vastaan, huomasin vastustajani ynseyden. Hän kertoi seuranneensa aikaisempia pelejäni ja väitti tietävänsä mitä minulla olisi pakassa. Ohitin tämän huomautuksen naurahduksella. Etenimme vaiheeseen, jossa minun puoli pöydästä oli täysin tyhjä ja peli oli kääntymässä hänen voitokseen. Hän oli siirtymässä omalla vuorollaan hyökkäysvaiheeseen ja ennen tätä minulla oli aikaa pelata kortteja kädestäni ennen taistelua. Vastustajani katsoi minua silmiin ja totesi: “Menen combattiin”.

Myönnän tehneeni virheen. Pienen, mutta silti virheen. Katsokaas arvon lukijat, sanankäänteillä ja kielellä on suuri merkitys kyseisessä pelissä. Aloitin lauseen samalla, kun kaivoin kädestäni korttia: “Joo, mutta sitä ennen pelaan kädestäni tän”. En kerennyt kuin aloittaa “Joo, mutt-”, kun hän keskeytti minut korottaen vihaisena ääntään “Hä!? Sää sanoit joo, et voi enää tehdä mitään, mitä sää tarkoitat, hä!?” Koko pelitilan pelaajat tuntuivat kääntyvän katsomaan mistä meteli kuului. Kortilla jota olin pelaamassa ei ollut onneksi mitään merkitystä kerkesikö hän hyökätä vai ei, mutta olin niin häkeltynyt, että auvoin vain suutani hänen äänekkäästä ja vihaisesta reaktiosta pöllämystyneenä. Ennen kuin ehätin sanoa oikeastaan mitään hän vaati kovaan ääneen tuomarin paikalle ratkaisemaan tilanteen. Näytin kortin mitä olin pelaamassa, eikä ongelmaa ollut ja sain jatkaa omaa arvokasta häviämistäni.

Yleensä tällaiset tilanteet hoidetaan pelaajien kesken juttelemalla, toiselle pelaajalle huomautetaan epäselvästä ilmaisusta ja tämän jälkeen pohditaan onko toiminnalla vaikutusta peliin. Mikäli on, joutuu virheen tehnyt pelaaja usein luopumaan siitä mitä hän oli tekemässä. Kaikki oppivat ja matka jatkuu. Näin jälkeenpäin tulkitsen kyseisen vastustajan tahallaan yrittäneen päästä ihoni alle. Missä hän toisaalta onnistui.

Toinen esimerkkini koskee kilpailullisempaa tilannetta. Miten itse toimit tilanteessa, jossa toinen mokaa? Pelasin pienimuotoisessa turnauksessa ja viimeisessä pelissä tein aloittelijoiden mokan, eli pelasin pöytään kopion legendaarisesta olennosta. Magicin sääntöjen mukaan pöydässä saa olla vain yksi kopio samasta legendaarisesta olennosta. Olin jo maksanut kortin manat ja juuri kun olin laskemassa sitä pöydälle tajusin virheeni. Katsoin opponenttiani ja totesin, jotain sellaista kuin: “Äh. Mitä mää oikein ajattelin.”

Tähän vastukseni vastasi kohauttamalla harteitaan ja totesi, että koska kerkesit pelata sen niin nyt kävi näin. Ja itse olin samaa mieltä, omaa huolimattomuuttani törttöilin. Kortti hautuumaalle ja matka jatkui. Peli eteni kolmanteen otteluun ja saavuttiin vaiheeseen, jossa peli ratkaistaisiin. Molemmilla oli yksi voitto takana ja peli eteni jo lisävuoroilla, mikä tarkoitti sitä, että peli päättyisi tasan, jollei jompikumpi onnistuisi kääntämään tilannetta voitoksi. Niinpä hän pelasi kädestään kortin, jolla hän sai murhattua yhden olennoistani ja palautettua itselleen elämää. Kuitenkin riemuissaan hän kohdisti kortin väärään olentoon. Tämän tajuttuaan hän korjasi kohteen hädissään toiseen otukseen.

Pieni katkera osa minusta olisi halunnut huomauttaa, ettei hän nähnyt minulle armoa meidän ensimmäisessä pelissä, joten miksi minäkään armahtaisin häntä? Vedin kuitenkin syvään henkeä ja annoin hänen vaihtaa kohdetta. Peli päättyi tasuriin.

Omissa kirjoissani kaikki palautuu intentioon, eli mikä on teon tarkoite. Jos toinen pyrkii kiertämään sääntöjä tietoisesti, on teko ehdottoman tuomittava. Myös kilpailullisessa skenessä virheet on pakko korjata. Joustaminen ei palvele ketään, on kaikkein reiluinta kun yhteisiä sääntöjä noudatetaan. Vasta silloin kun teko on tahallinen, voidaan miettiä sopivia sanktioita.

Mielestäni katkeransuloinen esimerkki tästä löytyy jälleen Magicin maailmasta. Käsittääkseni virallisissa peleissä saa välittömät monoa, mikäli huomaat vastustajan tekevän virheen ja et sano siitä kuin vasta silloin kun sillä on merkitystä. Kuvitellaan, että vastustaja on kutsunut olennon suojelemaan itseään seuraavaa taistelua varten liian vähällä manalla. Huomaat tämän ja päätät olla sanomatta mitään ennen kuin itse hyökkäät ja toteat, että olento ei voi puolustaa, sillä et olisi voinut pelata sitä vuorollasi. Tällainen toiminta ei johda sanktioihin virheen tehnyttä pelaajaa kohtaan, vaan sitä pelaajaa kohtaan joka pyrkii käyttämään virhettä edukseen.

Samuli Leppälä

Olen kuvataidekasvattaja ja toimittaja. Elän omassa pelien, kulttuurin ja kirjojen maailmassa. Arvostan huonoa huumoria ja hassuja hattuja. Blogi: Varapeli